Nukkuneen rukous

Lauantain piirakkashow oli viihdyttävä ja yllättävän vauhdikas tapahtuma, kolmessa tunnissa oli homma ohi ja jäljetkin lähes siivottu. Kolmen litran puurotaikinasta syntyi vajaa 80 piirakkaa ja paljon sketsikkäitä naamakirjapäivityksiä. Sen päälle nautimme hyvää ja ravitsevaa uunilohta, mozzarellasalaattia sekä suppilovahverorisottoa. Ja juomia. Ystävien kanssa on riemastuttavaa viettää aikaa! Sitten menimme baariin, se oli kokemus, jota emme välttämättä aivan heti toista pienellä paikkakunnalla. Tuli nimittäin yksi nimeltä mainitsematon pikkukaupunki Itäisessä Suomessa mieleen kovin vahvasti, niin hyvässä kuin pahassa. Huhhuh, olen liian vanha moiseen.

Vaikka tekijöitä oli vain kaksi (ja yksi välinehuoltaja), malleja on monta.

Sunnuntaina pääsin ystävän kyydissä pyryn siivittämänä pääkaupunkiseudulle. Aamusella en edes ymmärtänyt, että olo tulisi muuttumaan aika pöperöiseksi myös päässäni. Iltapäivä meni kuluttaessa sohvaa ja sänkyä. Pidin silmiä kiinni, mutta untakaan ei näkynyt. Sitten kun ruoka alkoi maistua tuhdin aamupalan jälkeen, tein pizzan. Suolaa ja rasvaa.

Tänä aamuna sitten tiesi suolaa syöneensä, silmien alla ei paljon ryppyjä näkynyt. Mutta komeat olivat muhkulat naamassa. Niitä sulattelin suihkussa ja kylmällä vesipullolla painelemalla ennen kuin läksin kaupungin halki haastateltavaksi. Kokemus oli mukava, todennäköisesti perjantaina saan tietää, milloin he tekevät lopullisen päätöksen. Olihan se hiillostusta, kun miljoonanteen kertaan vastasin samoihin kysymyksiin. Tottahan se on, että en kaikkiin paikkoihin voi hakea eettisistä syistä, mutta muuten minulle kyllä kävisi firma kuin firma. Eli kun minulta kysytään, miksi juuri meidän yrityksemme kiinnostaa sinua, rehellinen vastaus olisi, että minua kiinnostaa työ. Ja työstä saatava korvaus. Sitten vaan yritän lisätä siihen jotain krumeluureja, minusta vain tuntuu, että haistavat jo minusta epätoivon.

Rehellisesti sanottuna olen jo niin leipääntynyt työnhakemiseen, että en usko saavani töitä. Pidän vakituisen paikan saamista suurena ihmeenä. En osaa mennä myymään itseäni enkä esittelemään omaa erinomaisuuttani, koska en enää pidä itseäni mitenkään erikoisena. Päinvastoin mielikuva itsestäni totaalisena luuserina kasvaa päivä päivältä. Paska, mikä paska. Ihme on, jos jonnekin kelpaan.

Nukuin jo yhdet päiväunet. Taidan nukkua toiset, koska muutakaan tekemistä minulla ei ole. Ei tämä nyt kauhean vahvasti suju.