Puhutaanko kirjoista?

Olen taas lukenut. Taputapu.

Ensinnäkin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Ajattelin ryhtyväni lukemaan chick litiä. Ei se ihan sitä ollutkaan, vaan vähän enemmän, vaikkakin kevyellä otteella. Tietysti minä taas niiskutin, kun hyville ihmisille kävi pahasti. Kyllähän te jo minut tiedätte, aina vänisemässä, karjalanpiirakka, itkijänaisten sukua ja huonetta. Mutta ihana hyvin viihdyttävä kirja, ajatuksia herättävä ja matkailun himoa kasvattava. Kervana, kun joskus pääsisin saarille.

Erityisesti minua kuitenkin ahdisti, että nainen kirjoittaa kirjan, jonka julkaisua ei koskaan kerkeä todistamaan, miksi hän niin myöhään aloitti, kun esikoinenkin oli noin ihana? Elämän rajallisuus on surullinen asia, eläkää ihmiset nyt, ettette jää katumaan. Kuten huomaatte, en paljon juonta selosta, lukekaa itse. Jos teillä on mun luonto, pidätte, jos ei, voi voi, ei voi auttaa. Lukekaa sitten jotain muuta.

Sitten tuli ikivanha teos, kun tuntuu, että 70-luku on jo ikivanha juttu. Ruohonvihreää sai minut taas miettimään perhesuhteita, koska itsekään en koskaan ole pystynyt kysymään vanhemmiltani tai puhumaan heidän kanssaan normaalisti. Minä niin ihailen ihmisiä, joilla on normaalit tai hyvät välit vanhempiinsa. Mutta kun luin tätä, monta kertaa melkein huusin "Niin! Kyllä! Juuri noin.". Kirja ei todellakaan anna ratkaisuja, herättää vain kysymyksiä. Miksi me olemme niin typeriä? Mikä meitä ihmisiä vaivaa, kun vasta orastava katastrofi saa meidät edes jossain määrin heräämään? Ja siitä huolimatta kai lienee niin, ettei lapsia ja vanhempia (kaikkien kohdalla) ole edes tarkoitettu ymmärtämään toisaan. Silti on pakko jotenkuten elää keskenämme, ainakin samalla pallolla. Minä nyt tietysti omiin vanhempiini kaipaisin jonkun meren väliin, suunnittelen edelleen immigroitumista Uusi-Seelantiin (oli taas selainen puhelu eilen äiteen kanssa, että huhhuh).

Makuukammarini tuolilla makaa monta lukematonta kirjaa. Kirjastossa odottaa seuraava osa sitä samperin Tulen ja jään laulua. Edelleen vaan ihmettelen sitä tahtia, millä aikaisemmin luin. Nyt olen uskomattoman hidas. Minä olin niin nopea, fiksu ja rehvakka silloin! Voi vanhuus!

Joulupukki toi minulle olohousut ja aamu/kylpytakin. (Oikeastaan ihan itse itselleni ne ostin, mutta kuulostaa paremmalta sanoa noin. Ensi viikolla joulupukki tuo vielä kaksi Valerian ja Laureline sarjakuvaa sekä yhden Mma Ramotswen. Joo, törsäsin, paha ihminen!) Ne soveltuvat lukemisharrastuksen ylläpitämiseen erittäin hyvin. Etenkin kun kurkku karhentaa, tirsktirsktirskuttaa ja nenä valuu. Mikä lie, joulupöpö.