Viskiä tutuille

Siitä humalastahan minun piti kertomani. Kun otin toisenkin siiderin, sitten vähän ruuan kanssa viiniä, saunassa kävin ja kylille teki mieli. Sitä taas arvoin niin pitkään ja hartaasti, että vasta yhdentoista maissa pääsin könyämään bussipysäkille. Sinne matkalla soitti entinen poikaystävä, adhd-dervissi Kalliosta. Ihana ihminen, mutta kiihtyy ykkösestä sataan tosi kiitettävästi. Tällä kertaa aiheena oli Talvivaara ja vihreiden rappio, kiihkeästi hän karjahteli puhelimessa vaatimustaan ympäristöministerin vaihtamisesta, luonnon myrkyttämisen lopettamisesta ja ELY-keskusten moraalisesta rappiosta. Saipa osansa Transparencyn korruptiotutkimuskin.

Minua nauratti. Kun puhetulva vähän helpotti, kerroin olevani matkalla keskustaan. Ja että jos herra tahtoisi, niin voisin kuunnella ihan livenäkin mielenkiintoista saarnaa, kun nyt kerta liikkeeä olin ja hän ilmiselvästi oli vailla kuulevia korvia. Hän innostui ja teki vastatarjouksen drinkistä luonaan. Ajattelin, ettei vaaraa olisi, jos ymmärtäisin lähteä ajoissa eteen päin alkuperäisen suunnitelman mukaan. Taisimmepa jopa alustavasti sopiakin, että ottaisimme yhdet hänen luonaan ja seuraavat jossain baarissa.

Siinä vaiheessa kun pääsin hänen luokseen ja huomasin pöydällä vasta korkatun kolmen vartin viskipullon, oikeastaan tiesin jo mitä tulisi tapahtumaan. Hirveä humala emmekä me minnekään baariin koskaan pääsisi, vaan puhetta jatkuisi yötä myöten, sitten vähän tanssittaisiin, kuunneltaisiin musiikkia ja sen jälkeen minulle pidettäisin luento siitä, miten olen hänen elämänsä toinen nainen, ensimmäinen on jo edesmennyt lasten äiti. Ja näinhän siinä kävi, ihan meni käsikirjoituksen mukaan.

Mutta vanhaan kaavaan tuli poikkeus. En suostunut harrastamaan sukupuolielämää, vaikka se aihe loppuyöstä vahvasti tapetilla olikin. Mutta kun on se tyttöystävä, eikä siitä mitään muuta olisi kuin hetken hurma. Eikä meistä mitään paria enää tule, parempi että pysyttelemme ystävinä. Niinpä kun Black Label kumisi tyhjyyttää, pääni oli täynnä puhetta, mairitteluja, anelua, naurua, henkevää keskustelua, analyysia suhteemme loppumisesta ja paskanjauhamista, könysin Kallion kolosta kaduille ja taksiin. Kotona olin taksikuitin mukaan kello 05:45. Minä sitä vieläkin vanhoilla päivilläni osaan. Meillä oli jo seurustelun aikana erittäin huono vaikutus toisiime. Niin oli nytkin. Ei vaan kannata tavaksi ottaa, koska tyttöystävä ei pidä minusta. Pelkää kuulema.

Riemukas oli jälleentapaaminen (joka varmaan kumpusi tapaamisestamme piritorilla silloin joulukadun avajaisten aikaan), eikä rahaa mennyt kuin taksimaksun verran. Tänään olen tiennyt jotain ottaneeni. Silmien alla on tosi komeat pehmusteet, tuntuu, että hiki tuoksuu viskiltä ja janoa ei saa pois millään. Ruoka on maistunut vasta viimeisen tunnin aikana, onneksi en kuitenkaan oksentelemaan ryhtynyt, mutta veikkaisin, etten viskiä ihan heti juo. En ainakaan puolta pullollista.

Kyllä minä sitä ihmistä edelleen rakastan. Päässenkö koskaan eroon siitä tunteesta? Mutta kun koskaan ei aika ollut meidän puolellamme. Ei silloin, eikä nytkään, niin ei kannata hakata päätään samaan seinään. Todeta vain, että rakkautta on liikkeellä, mutta ei riittävästi. Parempi ystävänä kuin ei mitenkään, mutta mieluummin puhelimessa eikä kahdestaan keittiönpöydän ääressä. Se on vaarallinen paikka pidemmän päälle tällaiselle hedonistille. Liha on altis, ei toinne saattaa sitä kiusaukseen, koska naisia ei loukata, tyttöystävä on olemassa. Piste.