torstai 27. kesäkuuta 2013

Kuumaa kamaa

Keskiviikkona oli roolipelipäivä. Kirmasin paikalle suoraan töistä, vain koukaten kaupan kautta mukaani paketin maggaraa, mansikoita ja vaniljakastiketta. Nyt leikittiin taas avaruuspelileikkiä, telepaatti ja salamurhaaja Laalaa pääsi vain vähän harrastamaan teletappitoimintaa, ennen kuin seurueen pappi lähetti hänet shamanistiselle retkelle. Paljastui, että Laalaan henkiopas on pinkki kani. Siellä me sitten kanin kanssa istuskelimme nuotioon tuijotellen samalla, kun muut tekivät tärkeitä päätöksiä.
Taitaa kynttiläraasu tarvita viagraa?

Riemua riitti, naurua piisasi. Samoin piisasi lämpöä takapihalla, grilliruokaa, raivoisia muurahaisia ja nörttihenkeä. Jos sana nörtti olisi keksitty minun nuoruudessani, todennäköisesti minut olisi sellaiseksi leimattu. Nyt olen vain tällainen keskiäkäinen mukanörtti, kun suurin osa vitseistä menee ohi korkealta ja kovaa. Mutta eipä haittaa, ei tunnu haittaavan nuorisoakaan, he taitavat enemmänkin olla ihmeissään, että mistä laisiani yleensä ottaen on paikalle tupsahtanut. Brandonin syytähän se on kaikki, pelinjohtajamme nimittäin tykkää sotkea erilaisia porukoita ja katsoa mitä sitten tapahtuu. Mutta kylläpä oli vaikeata vähällä unella tänään lähteä könyämään kohti työtä.

Töissä olen kokenut paljon onnistumisen elämyksiä. Päiväkoti on minulle erittäin sopiva, vaikken kaikista leikkikavereista perustakaan. Osaan kuitenkin jo pysytellä kauempana ja ajatella, että se on toisen pienuutta, jos ei ymmärrä olla kohtelias. Nyt kutenkin vietän kesälomani Tuskaisissa merkeissä ja lepään maanantain. Mikäli ihan aikuisten oikeasti saan työpaikan, taidan kiristää loppukesään vielä toisen pikkulomasen. Silloin tahtoisin käydä West Coast Surfing -osastolla, eli länsirannikolla, siitä on turhan monta vuotta, kun sinnekään on matkani käynyt.

Aika lämmintä on ollut viime aikoina. Olen ollut huomaavinani, että sisäinen termostaattini vihdoinkin osoittaa tasoittumisen merkkejä. En minä ehkä kuolekaan tähän keski-ikäjuttuun. Ehkä pääsen tosi helpolla, paitsi naaman punastumisen suhteen, se alkaa saavuttaa aivan uudet komean viininpunaiset värimitat. Todennäköisesti verenpainelääkitys ei siis toimi. Mutta muuten menee ihan hyvin. Nyt menen pakkaamaan lasagnen jääkaappiin, siellä se saa odotella minua ja ystäviä, kun saavumme nälkäisinä festivaaliloilta. (Naureskelimme ystävän kanssa, että suurin osa bändeistä on taas ihan tuntemattomia, mutta otetaan ilo irti atmosfääristä ja musiikista siltä osin, kun sitä ymmärrämme.Ja jos ei mitään ymmärrä, aina voi nauttia muutaman ylihintaisen kuperkeikkajuoman. Tai unohtaa koko festivaalin ja mennä Kallion baareihin ja nauttia kuperkeikkajuomia koko rahan edestä. Rokrok.)

Edit. 23:20 Ai niin, töissä tapahtui taas sellainen "tätä ei oikeasti tapahdu" hetki, kun johtava ammatinharjoittaja pyysi minut katsomaan tulostintaan. Se kuulemma savusi. Menin paikalle ja seurasin, kun hän printtaili muutaman sivun. Printterin päällinen oli niin lämmin, että kosteassa toimistossa sen päälle tiivistyi vesihöyryä. Juu, ei meillä ollutkaan tulipalon vaaraa, silkka maalaisjärjen käyttö ja ajatus/ muistikuva fysiikan laeista riitti. Poistuin sitten takaisin paikalleni ja sisäisesti pyörittelin silmiäni.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

:D Tämä oli kyllä kaikinpuolin niin hyvä postaus tämän yleisen valituksen keskellä etten pilaa sitä tämän pidemmällä (ja typerällä) kommentoinnillani - kiitos :D

- S - kirjoitti...

Hauskaa Tuskaa!

Onhan siellä ainakin Amorphis, vaan en muista minä päivänä. Mutta siis se ois se meikäläisen targetti jos menisin, mutta nyt jää väliin, valitettavasti.

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, mitäpä tuota piilottelemaan hyvää oloaan. Enimmäkseen kuitenkin olen ilomielinen ihminen, harvemmin minua harmittaa, jos elämä on kunnossa. Ja nyt se on.

-S-, joo, Amorphis ja King Diamond nyt tietenkin tänään, mutta kiva sieltä on löytää uusiakin tuttavuuksia. Nykyään kun ei enää tule niin fanaattisesti seurattua musiikkia, niin nämä ovat hyvät tutustumispäivät. Viime vuonna löytyi Battle Beast, katsotaan mihin tänä vuonna ihastun.