torstai 8. elokuuta 2013

Tiplukas kaapinsiivoaja

Ihmettelin maanantaina, että onkohan minulle tulossa enterorokko, nokkosrokko vai joku saamarin jalkasammas, kun katselin jalkapöytiäni. Niihin oli noussut kasapäin komeita punaisia pylpyröitä ja turvoksissakin olivat. Kun kutinaa ei enää kuitenkaan ollut, eikä tauti tuntunut kehittyvän mihinkään suuntaan, hokasin, että perkana, sehän on allerginen reaktio, jonka saan mäkäräisten puremista. Muistanpa yhdenkin kerran joskus vuonna 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa, kun ystäväpariskunta roudasi minut mukanaan Seljesiin. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti minulla oli hame päälläni. Seuraavana päivänä mietittiin, että pitääkö minut viedä piikille vai mitä pitäisi tehdä, kun polvesta alaspäin jalkani olivat kaksi tunnotonta pölkkyä täynnä punaisia pisteitä. Minä ja luonto olemme aina olleet yhtä.

Parisen vuotta sen jälkeen toimin ystävälleni kaasona ja minun piti ajaa samaiseen paikkaan yksi kappale pariskunnan autoja. Kirkon pihasta katosi letka jonnekin, kukaan ei muistanut, että minä en osaa ajaa paikan päälle. Siellä oli maljat juotu ja lähes juhlat vietetty, ennen kuin minä kerkesin paikalle. Jäivät velvollisuuden kauniisti sanottuna hoitamatta. Minua v*tutti niin, että taisin vetää yhden elämäni kumaroista loppupelissä. Mutta kivaa oli kuitenkin, ihanat häät, kaunis morsian (tietysti, minun meikkaamani, mutta kauniista on helppo tehdä kauniimpi) ja komea sulho.

Kävin ostoksilla Halosella (pettämässä Kappahlia). Kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä, vielä löytyi syksyvaatteita perinteisen ruumiinrakenteen omaaville henkilöille (ilmaisusta kiitos Mma Ramotswelle, meillä on jotain yhteistä). Sain mukaani uudet mustat litteät housut (sellaiset joissa on ikivekit) ja kaksi puuvillarättiä, kai ne jotain jakkuja tituleeraavat, mutta sellaisina ihmiskehon ympärillä riippuvina kulttuurivaatteen omaisina versioina. Kotona päätin karsia vanhoja pois. Yhdet mustat hyvin palvelleet pöksyt poistuivat roskiin, koska olivat huituneet haaruksista rikki, samoin katosi kaksi päällysriepua, toinen kulumissyistä, toinen vaan siksi, etten koskaan edes ollut pitänyt koko vaatteesta. Samoin roskiin päätyin muutama hiutunut hien vaalentama paita. Ei - mistään niistä ei olisi enää ollut kiertoon.

Olen saanut vähennettyä saldotuntejani 20:sta 15:een. Hmph. Aika ei riitä, mutta toisaalta meillä on jo johtavan ammatinharjoittajan kanssa diili. Eli ei hätää, ne eivät saa minusta mitään. Paitsi sieluni, ruuumiini ja työpanokseni noin kahdeksaksi tunniksi arkipäivisiin. Tänään töissä alabasterin/ aladobin valkoinen kehoni luovutti vettä, ilmastointi petti, kun jouduin fyysiseen työhön, tavaroiden siirtelyyn edestakaisin kera stressin. Mutta edelleen pidän elämästäni töissä - sairas työhullu kun olen.

Ruumiista tuli mieleen, että tänä vuonna sitten meni decoltee. Siihen tulee ryppyjä, kun tekee huokausten laakson. Myös huokausten laakso syvenee, se taitaa olla nykyään huokausten rotko. Jatkossa tarvitaan tukevampia suojapanssareita. Älkää ihmetelkö, minusta on kiva huomioida, miten vanheneminen minuun vaikuttaa. Ei tässä nyt muuten turhamaiseksi heretä tai nuoruutta haikailla, mutta kaksoisleuasta minä kyllä mieluusti luopuisin. Jopa kirurgin kautta. Ehkä pyydän sen tasavuosilahjaksi, leukalinjan.

Pakastimen tyhjennys on vaikeata. Siellä on paljon vaikka mitä. Viimeisin löytö on vajaa kilo karitsaa. Se lähtee lauantaina naapurilähiöön. Siellä on grilli ja rakkaita. Ajattelin sulattaa lihan hiljakseen, sitten tunkea sen jogurttimarinadiin. Hyvä siitä tulee. Niin tulee kaikesta muustakin, vaikken sitä ole ehkä enää näkemässä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen kateellinen.Myönnän sen suoraan. Nimittäin tarvitsisin jostain lähtölaukauksen kaappien siivoukseen eli vaatteiden roskiin ja kierrätykseen lajitteluun.

Hyvä Sinä!

Strangefruit kirjoitti...

Onneva nimenkirjoittaneelle!

Lukihäiriöni teki seuraavaa: mulla on pakastimessa kilo lakritsaa (ok, en tienny että sitä voi pakastaa), vien sen naapuriin (ok, verenpaineet pysyy kurissa kun ei nassuta kaikkia itse) ja ajattelin laittaa sen jugurttimarinadiin (mita vitt...?)


itse ole pohtinut, jättäisinkö harmaat kasvamaan ja nimittäisin niitä vaaleiksi raidoiksi. Niitä on nimittäin sen verran paljon ja viime väristä aikaa että näin vois tehdä.

-kummitus- kirjoitti...

Rantakasvi, en mie nyt niin tehokas ole, osaan vaan antaa itsestäni sellaisen kuvan. ;-D

Strangefruit, minä olen niin kateellinen harmaantuvista hiuksista. Minulle sitä ei tule tapahtumaan. Hmph.

Pakastettu lakritsa.... Pitäsiköön kokeilla?