tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pitkiä pellavia

Työpaikan tuleva osoite selvisi perjantaina, tai ainakin paikka, josta ryhdymme jatkamaan neuvotteluja. Mutta sen vaan sanon, että jos nyt ei allekirjoiteta sopimusta, niin ei muuteta parin kuukauden päästä. Työmatkani tulee lyhenemään hivenen sekä säilymään yhtä yksinkertaisena. Suunta on oikea. Mukavinta on tietää, että yhden ystävän firma on aivan naapurissa, saattaa olla, että tapaamisemme jatkossa helpottavat. Pepun merkeissä, niin kuin hän perjantain punaviinin minulle lyhensi. Minua nauratti. Tilat remontoidaan meitä varten, ongelmia tulee tuottamaan parkkipaikkojen vähyys, mutta sekään ei minua koske, eihän minulla ole edes autoa.

Viikonloppu meni vauhdilla. Perjantaiset treffit entisen kollegan kanssa loppuivat valitettavan lyhyeen, kun hän sai vatsansa kipeäksi. Raukka on syönyt useita lääkekuureja perätysten, edelleen yksi hevoskuuri kesken, eikä kiusattu vatsa kestänytkään viiniä ja pizzaa. Olin kotosalla jo yhdeksän jälkeen. Ja hyvä olikin, kun seuraavana aamuna kello soi jo ennen kahdeksaa.

Ylimääräinen työpäiväkään ei tuottanut ongelmia. Puhua sai taas niin, että Carmolis-pastillit tulivat oikeasti tarpeeseen. Kokouksen päälle lähiketjuravintolassa tarjottu ruoka ei ollut maukasta, mutta sitä osasin jo odottaa edellisen kerran perusteella. Pikkuveli kertoikin, että aikovat vaihtaa palveluntarjoajaa, kun eivät ole itsekään tyytyväisiä laatuun olleet. Viini kuitenkin oli juotavaa.

Maksun saatuani olin jo kotiin matkalla, kun sain kutsun naapurilähiöön vähän niin kuin treffeille. Pitänee syyttää niitä juomiani viinilasillisia, kun vastaanotin kutsun. Pääsin tekemään varsin kattavan ravintolakierroksen, joka päättyi paikkaan, missä viimeksi takkini lähti vieraan henkilön mukaan. Tällä kertaa mitään sellaista ei päässyt tapahtumaan, sen sijaan minä menin jatkoille samaan paikkaan. Ja taas sama oli lopputulos. Ilman unta hiihtelin sunnuntaipäivällä kotiin. Minut kyllä olisi heitetty autollakin, mutta en tahtonut. Teki mieli vähän haukata happea ja hengittää syvään.

En tiedä vieläkään mitä sanoisin. Todennäköisesti tästä ei muuta seuraa kuin ongelmia, mutta enkös minä ole niihin jo tottunut? Kivaa seuraa se ihminen kyllä on, mutta minä en nyt ole ihan varma, lietsommeko liikaa toistemme huonoja ominaisuuksia. Ominaisuudet ovat kyllä yhteensopivia. Ja sitä paitsi, mitä pitäisi ajatella henkilöstä, jonka mielestä muistutan kyykkyviulunsoittajaa – se taisi tosin olla huonoa huumoria.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin 10 tuntia. Viime yönä vajaa kahdeksan lisää. On yhden yön unien väliin jättämisestä jokin ihan konkreettinen hyöty. Hyvää teki myös eilinen kävelyretki, ihan kuin olisi hengittänyt kosteata vesipilveä.

***
Edit. 18:20 Ottoveljeni antoi taas hupaisia ohjeita, kun hänelle kerroin tapahtuneesta. En nyt väitä, että aikoisin niitä neuvoja noudattaa, kun en tiedä, että tahdonko tapahtuneesta mitään. Mutta jos tahdotte miehen mielipiteen siihen, kuinka hankala kaveri saadaan tokenemaan, niin tässäpä se:
"Muista, että miehen sydän ja aivot sijaitsevat siinä kivesten tuntumassa, että sitä kautta. Ja hyvät ruuat jeesaa. Tie sille pitkätukalle sienilasaknee, antaa siulle hyvät kyyvvit siitä hyvästä. Sie kokkaat, hiän pannoo. Ja pane siehii häntä niin ankarasti, jotta ei käy muut naaraat eis mielessä. Sillä tavalla ne saa sitoutumaan."
Meinasivat kahvit tulla töissä näytölle, kun tuon luin. :-D

2 kommenttia:

Strangefruit kirjoitti...

Totta toinen puoli ottoveljen lausumassa

-kummitus- kirjoitti...

Niinhän se. Kyllä koira koiran tuntee. Taijjotain sinne päin.