Kun lauantaina taapersin ulkoiluretkelläni alas portaita pitäen kiinni kaiteesta, mietin, ettei hyvältä näytä. Suhteellisen hyvävointisen näköinen naisihminen lähes halvaantuu portaita alas kävellessään, tarraa kiinni kaiteeseen kuin hukkuva uimarenkaaseen. Mutta kun minä vaan en näe, missä porras loppuu ja toinen alkaa. Olen turhamaisuuttani yrittänyt huolettomasti kävellä alas portaita ja nostanut jopa katseeni, niin on ollut äkkikuolema lähellä. Astun harhaan, pari kertaa kaatunut pahasti, horjahdellut paljon. Pitäisi uskoa, kun syvyysnäkö puuttuu, että kaiteet ovat hengenpelastajia.
Baarissa nakotin ulkotupakalla, minua kutsui nimelläni nuorehko mieshenkilö. Hän totesi, etten taida tunnistaa, kun pitkillä häntä tuijottelin. Siinä oli yhden pohjoiskarjalalaisen ystäväni aikuiseksi kasvanut lapsi. Ilmeisesti olen ihan mukava ihminen joskus ollut, kun sain kutsun heidän pöytäänsä. Ilta meni rattoisasti naureskellessa, muisteltiin vanhoja ja puhuttiin uusia. Se oli virkistävä tapaaminen. Sitä ennen oli minua pöytäänsä vongannut vanhempi herrasmies, joka oikein asiakseen kävi tuomassa juoman pöytään, kehumassa ja kädelle pussaamassa. Että kun olen niin viehättävä. Harmi vain, että pidän nuorista miehistä. Tai ainakin ikäisistäni. Mineen geriatriaosastoon koske.
(Muistakaa nyt, että tämä on päiväkirja. Kirjoittelen tänne saamani kehut, että voin sitten synkeyden alhoon tipahtaessani käydä kohottamassa mielialaani. Minua ei kovin usein ole kehuttu, ei syystä eikä syyttä. Monta kertaa olen miettinyt, että jos minulle lapsena joku olisi jotain kehuja jakanut, niin varmaan olisi kehittynyt terveempi itsetunto. Mutta kun sai vain toruja ja latistavia lausuntoja, niin ei usko itsestään kovin kummoisia. Minulla on naurettavan huono itsetunto, mutta vaikka tiedostan sen, en osaa tehdä asialle mitään. Paitsi että nykyään yritän itse itseäni ylistää säännöllisesti, sanon, että olen ihan hyvä ihmiseksi. Kiva ja mukava. On se tosi kiva välillä kuulla olevansa fyysisesti miellyttävän näköinen, muodollisesti pätevä. Siellä tupakalla muuten yksi aivan tuntematon tyttö ihasteli hiuksiani, että hän voisi kuolla tällaisten hiusten takia. Ilahduin siitäkin.)
Pankkitilillä on kahdeksan euroa. Tilipäivä on onneksi jo tiistaina. (Paitsi että jemmatiliin en tietenkään koskenut, sinne säästän synttäri- ja hätävararahastoa. En minä nälkään kuolisi, hah!) Tiistai on myös viikon viimeinen työpäivä. Keskiviikkona jos siivoaisin ja hoitaisin ne kotihommat, joihin ei työpäivän jälkeen viitsi koskea. Ehkä vähän voisin tehdä puutarhatouhujakin. Torstaina lähden heti aamusta kohti Pohjoisempaa Suomea, minua odottaa siellä ystävien lisäksi rouheva pala lammasta.
Unet ovat perseestä, ovat olleet useamman viikon. Mietin, pitäisikö ottaa yksi pieni pilleri tänä iltana. En minä ainakaan turhaan niitä nappeja syö. Jos nyt edes yhtenä yönä yrittäisi korjata asian, yleensä se nimittäin jää sitten vähäksi aikaa päälle. Jänskiä unia olen kyllä nähnyt, pelastanut ihmisiä ja eläimiä, rakastanut ja ollut rakastettu. Melkein kuin eläisin jotain kaksoiselämää, tuntuvat välillä niin tiiviisti liittyvän toisiinsa uneni. yhtenä yönä näin kuolleitakin, ensimmäistä kertaa en edes pelännyt niitä unissani. Siitä ei tullutkaan painajainen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti