Maanantaina töissä puhkuin ja puhisin. Tuntui välillä, etten osannut mitään, työtä on niin paljon, etten enää ymmärrä, mihin tarttuisin ensimmäiseksi. Piti välillä oikein rauhoittua ja kerätä itsensä. Siitä huolimatta tein virheitä. Paljon ja monenlaisia, sitten perkasin niitä. Hiki lensi päästä, keski-ikä tuntui kovin todelliselta ilmiöltä.
Yhden virheen jäljiltä minut haukuttiin jopa Ruotsista saakka. Sen kun yrityksen toimitusjohtaja tosin kuuli, hän lupasi soittaa takaisin ja ilmoittaa, että jos joku pitää haukkua, hän tekee sen itse. Tai sitten kannattaa antaa hänellekin potkut. Se jo vähän nauratti, enkä malttanut pitää suutani kiinni, vaan kysyin saanko sitten haukut uudelleen hänen esittäminään. Hän sanoi, ettei virhe ole sitä luokkaa, että kannattaisi vielä suutaan louskuttaa sen takia.
Harrastin maanantai-illan migreeniä. Pimeä huone on ystäväni. V*tutti monestakin syystä, mutta en nyt tahdo ajatella sitä.
Onneksi tänään tapaan entisen työpaikan kollegoja. Saan edes vähän henkistä taustatukea ja ehkä hyviä neuvoja. Huomenna sitten menen ystäväperheen huomaan nauttimaan ystäväenergiaa. Vappupäivän työn sankari lepää, että jaksaa tehdä lisää virheitä perjantaina. Naamikirjastatukseen laitoin jo eilen, että jos minusta ei mitään kuulu, olen sortunut elon tiellä. Sama pätee täälläkin.
Minä olen aika ankara itselleni. Tiedän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti