Perjantain yllättäjä oli ehdottomasti shamanistinen jouhikkobändi Pekko Käppi ja Kuolleiden Hillittömäin Hevoisten Luut. Valtteri festivaalit taitavat tällä hetkellä olla ainoa paikka, jossa kuulen uutta musiikkia. Ei paljon tule radiota kuunneltua, tai sitten seura on sellaista, että raskasta musiikkia vain soitellaan. Ei se minua kyllä juurikaan harmita, se minua eniten kiinnostaa, mutta tietysti joskus on kiva vähän vaihtaa toiseen maailmaan ja genreen. Tosin Pekko-poika kumppaneineen taisi olla festivaalin raskaimmasta päästä, ihmekö siis, että ihastuin. Hyvin sopisivat ensi viikonloppuna Tuskaan melskaamaan ja noitumaan. Suosittelen lämpimästi, eleetöntä esiintymistä, uskomatonta musiikkia.
Ilmaiskeikkojen jälkeen taas istuskeltiin baareissa, parannettiin maailmaa, naurettiin, syötiin iltapalaa, juotiin vielä viimeinen lasillinen viiniä, ja kappas, kello oli yli neljän ennen kuin pääni tyynyyn laskin. Unta onneksi riitti yli puolen päivän, olisi saattanut jossain välissä alkaa ahdistamaan muuten. Meillä oli mahtava brunssi! Mistinguettin kanssa huuhtoutui alas savukalaa, savukalkkunaa, sienisalaattia, grillisalaattia, useita juustoja, suklaakeksejä, vihanneksia ja vissyvettä. Luojan kiitos, jotain kosteata Reko-kahvin lisäksi kuitenkin!
Kolmeksi kerkesimme taas Tullikamarin aukiolle. Ilma oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellisenä juhannuksena, mutta vettä kyllä viskoi aika ravakasti. Onneksi päivän parhaan annin ajan taivas pysyi ummessa, Telakan terassilla Faaraon toinen viritys Cosmo Jones Beat Machine hakkasi ihmisen sellaiseen kiihkoon, ettei siitä enää ollut tokeneminen. Mikä laulun intensiteetti! Se basisti! Sikarilaatikkoblues-funkkia! Ja ihmeellinen sattuma, rumpalina sellainen nuorimies, jonka ihkaensimmäisiä rumpukamoja olen roudaillut joskus nuorisotörmäilyaikanani jollain pienellä p-savolaisella paikkakunnalla jollain pienellä Suzuki Altolla (takapenkit saivat kyytiä). Terkkuja tädiltä!
Sitten taas vähän syötiin kaiken juomisen päälle. Kävimme Bengal Curryssa riipaisemassa todella myöhäisen lounaan, hottista, edullista ja hyvää. Sen jälkeen menimme semi-punk-karaokeen (termi ystävän kehittämä) Amurin Krouviin. Siellä kilpailivat paikallinen väestö tangojen maailmasta ja baarin yhden kulman vallannut juhannuspiknikiltä saapunut entisen nuorison lauma punk-pop-biiseineen. Hauskaa oli, itse yritin jakaa aikaani kahden seurueen kesken, se muodostui haastavaksi. Mutta kivaa oli silti.
Yöllä kävelimme halki kauniin hiljaisen kaupungin. Oli jotenkin hurjan seesteinen ja onnellinen olo. Se tosin nukkumaan päästyäni kaikkosi, kun sain kaiken rypemisen päälle hirveän ripulivaivan, enkä saanut nukuttua kuin tunnin pätkiä. Ei tule kuulkaa minusta kunnon juoppoa, kolmessa päivässä jo saa mahansa aivan sekaisin. Onneksi kerkesi pahin mennä ohi, ennen kuin junaan piti lähteä, se vasta olisi kiusallista ollut.
Sen mie vaan sanon, että ihmeitä saa tapahtua, jos en löydä itseäni ensi vuonnakin Tampereelta. On se niin ihana kaupunki. Ja upeat ihmiset! Vähänkö olen ylpeä, tunnen niitä paljon.
2 kommenttia:
Mä olin juhannuksena töissä Valttereilla ja vaikka tähänkin asti olen tykännyt, että Valtterit on hieno asia olla olemassa, niin nyt vähän sisäpuolelta hommaa nähtyäni niiden festareiden arvostukseni nousi pilviin. Ihan mielettömän työn tekevät tyypit sen kanssa ja mulla oli jopa jotenkin tosi etuoikeutettu olo, että sain olla tänä vuonna osa sitä (vaikka toki sinne vapaaehtoiseksi olisi päässyt melkein kuka vaan). Tää oli mun paras juhannukseni ikinä!
En kyllä ehkä enää ikinä halua minäkään viettää juhannusta muualla kuin Tampereella! :) (Ja ehkä me vielä joskus törmätään niissä merkeissä...)
Valttereissa erityisen hyvää on se, että siellä näkee tuttujen hyvien bändien lisäksi semmoisia ihan uusia ja itselle tuntemattomia, kuten lauantaina esiintynyt Too Many Zooz oli aivan mieletön. Hämmentävää oli myös se, että Lapko soitti melkein yhtä raskaasti kuin joku metallibändi. Enpä olis osannut odottaa.
No katohan! Sinäpäs keksit itsellesi oivan harrasteen, Tiina. Festareiden vaatima vapaaehtoistyön määrä on suuri, sitä ei arvaisi, mihin kaikkeen tekijöitä tarvitaan. Hyvä sie! Minä taas sitäkin lajia olen kerennyt edellisten elämien aikana tekemään niin paljon, ettei enää huvita. Ei ainakaan tällä hetkellä.
Se Zooz-bändi vei pistokeikallaan Cosmo Jonesin esiintymisaikaa, perkana! Ei varmaan siksi vakuuttanut yhtään, vaikka meille sitä jo siinä vaiheessa kovin kohkattiin. Lapkoa en varmaan koskaan ole nähnyt, saatan harkita joskus.
Ja mene tiedä, missä sitä vielä törmätään. Minuun on nimittäin helppo törmätä, kun olen niin pitkä. Tshih. :-D
Lähetä kommentti