Miten on mennyt, noin niin kuin omasta mielestäsi?

Onhan tämä vähän sellaista keskiäkäisen rimpuilua koko juttu, totesin, kun mennyttä vuotta mielessäni pyörittelin. Touhua ja tekemistä riittää, seesteisyys antaa odottaa itseään. Vielä tekee mieli vääntää tahkoa ja terottaa veistä. Teenpä sitten niin vielä tänä vuonnakin, ettei varmasti jää kaduttamaan.

Fyysisesti rapistun kovaa vauhtia. Minulla kyllä on joitakin suunnitelmia asian tilan korjaaamiseksi, mutta se suunnittelu ei vielä mitään toteutusta lupaa. Hyvä kuitenkin, että olen edes käynyt tutkituttamassa itseäni, sekin olisi saattanut tässä hötäkässä unohtua. Ryppyjä, laskoksia, kuluneita niveliä, rytmihäiriöitä, epämääräisiä kipuja... Mutta untapa tulee nykyään! Valvon enää kovin harvoin.

Viime vuonna tein muutamia suuria virheitä. Tulen katumaan niitä hamaan tappiin. En kuitenkaan voi tehdä virheiden korjaamiseksi mitään. Ei edes aika tunnu parantavan asian tilaa. Onneksi edes osa ystävistä säilyi, enkä saanut kaikkia karkoitettua, vaikka välillä tuntuu, että rankaisen itse itseäni ja teen kollon töitä lähes varmistaakseni epätoivon saapumisen.

Yksin matkustaminen oli haaste. Pelasin ensimmäisen erän, selvisin siitä, jos nyt en aivan voittajana, niin ainakin kunniallisesti. En tullut maitojunalla kotiin enkä jäänyt majapaikkaan kyyhöttämään paniikissa. Yksin matkustaminen ei tule olemaan minulle luontaista eikä asiain toivottu suunta, mutta siihenkin pystyn, jos saan loputkin kaverit karkoitettua ympäriltäni. Hyvä siihen on varautua. Retkelle on päästävä silloin tällöin.

Raha-asioissa on nähtävissä pientä paranemista, kun kuulun kuitenkin nykyään omistavaan luokkaan 1/10:lla asunnosta. Palkka ei kyllä ole noussut pariin vuoteen, mutta saan säästettyä edes vähän sukanvarteen. Mitä ne nyt sanovat, että kahden kuukauden bruttopalkan verran pitäisi olla hätävaraa. Sinne on kyllä vielä matkaa, mutta enköhän mie sinne jonain päivänä pääse, jos vaan töitä riittää. Mistä tuli mieleen, että tarvitsen uuden työn! Mutta millä energialla mie sellaisia etsin ja miten muka pääsen haastatteluun? Mokoma vanha haahka!

Mitä tahtoisin? Vähän isomman kodin (työmotivaatiota?), uuden työpaikan (työmotivaatiota?) ja matkaseuraa (matkarahat - ehdottomasti työmotivaatiota). Toivottavasti musiikkia ja keikkoja riittää vuonna 2016 - ja keikkaseuraa. Miehiä nyt tulee ja menee, se ei näytä minulle olevan ongelma. Ihme kyllä sinänsä, kun en mikään kaunotar ole ollut koskaan. Parisuhdettahan mie tietysti haikailen, mutta käy minulle hätätilassa pari suhdettakin. Sitä paitsi, osaisinko muka rauhoittua? Rauhoittuisinko liikaa? Tulisiko minusta lahna?

Että tässähän tämä on taas mennyt. Ainakin seiskan arvoisesti, tyydyttävästi. Sitä kai se onni on, ettei ole onneton. Tyytyväinen olen elämääni, sitä osaa nykyään arvostaa vähän toisenlaisia juttuja. Ja niitä muita dramaatillisia, romantillisia, elokuvamaisia ja pelottavia juttuja mulla onneksi vielä riittää kerrottavaksi menneisyydestä. Olen saanut osani vähän kaikkea, siksi minua ei elämän loppuminen oikeasti pelota eikä harmita, hyvin olen leiviskäni käyttänyt.

***
Tämä on sitten ajoitettu postaus. Itse taidan olla saunassa. Tai parvekkeella katsomassa kun ihmisen lapset syytävät rahaa taivaalle. Tai nukkumassa. Not. Lemmylle otan ainakin pari viskikolaa.