Iloinen leipuri lukee kirjoja ja piikittää itseään

En ole kummoinen leipuri, teen liian löysän, liian kovan, liian hiivaisen tai liian jotain taikinan. Makeisiin leivonnaisiin en ole ryhtynyt vuosiin, kakkupohjatkin kannan kaupasta. Nyt kuitenkin leipä oli loppu, eikä pätkän vertaa kiinnostanut vetää farkkuja jalkaansa, että olisi ihmisten ilmoille työntynyt (ihan normihomma nykyään, vihaan tuntemattomia, ne tuijottavat, kun olen päivällä kaupassa, arvaavat, että olen työtön luuseri). Niinpä taas ryhdyin googlaamaan ohjeita. Ja sitten kun aikani olin tutkinut niitä, tein sämpylät oman pääni mukaan. Ihme kyllä, tällä kertaa jopa onnistuin.

Seesaminsiemen-vehnäsämpylät

0,5 l nestettä (kreikkalaista jogurttia n. 1 dl, lämminta vettä n. 1 dl, sekoitin ne keskenään, ennen kuin kaadoin jogurttipurkin täyteen laktoositonta maitojuomaa ja lämmitin mikrossa)
1 pss kuivahiivaa
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl vehnälesettä
1,5 tl suolaa
1,5 tl sokeria
sämpyläjauhoja ja vehnäjauhoja n. 9 - 10 dl (en mitannut)
muutama aurinkokuivattu tomaatti atomeiksi pilkottuna sekä purkista öljyä vajaa 0,5 dl

Lämmitä neste n. 40-asteiseksi. Sekoita leivinkulhossa seesaminsiemenet, vehnälese, sokeri, suola, hiiva sekä pari desiä sämpyläjauhoja. Kaada lämmin neste kulhoo, sekoita hyvin ja jätä hetkeksi lepäämään vedottomaan paikkaan, että hiiva käynnistyy (näkyy kuplina taikinanalun pinnalla).

Sitten käsi taikinaan ja jauhoja kaatelemaan. Sämpyläjauhoja meni ehkä n. 5 dl yhteensä, sitten siirryin loppualustamisen ajaksi puolikarkeisiin vehnäjauhoihin. Kaatelin ja sekoitin. En mitannut, mutta kun taikina hivenen osoitti laidoista irtoamisen merkkejä, lopetin ja kaadoin sekaan aurinkokuivatut tomaatit sekä öljyn. Sitten taas sekoilin, eikun sekoitin, vai mitä se on, alustin taikinaa, vaivasin. Tein sille fyysisesti pahaa, kunnes ainekset olivat mielestäni riittävän sekaisin. Siirsin leivontakulhon tiskialtaaseen, sitä ennen laskin altaan pohjalle tilkan lämmintä vettä ja viskasin astiapyyhkeen leivinkulhon päälle. Pääasia, että taikinalla on lämmin, mutta ei kuuma.

Taikina lepäsi reilun puoli tuntia, nousi noin kaksinkertaiseksi. Kaatelin alustalle melkoisesti jauhoja, sitten taikina perään. Vaivasin ilmat pois, jaoin kahteen palaan, jotka pyöritin pötkyläksi. Pötkylät jaoin paloiksi, n. 16 sämpylää, joita en sen kummemmin enää pyöritellyt pulliksi, kastoin vain päällispuolen maitojuomaan ja dippasin seesaminsiemenissä. Sämpylät makasivat leivinliinan alla sen aikaa, että lämmitin uunini 220 asteeseen. Reilu 15 minuuttia siinä meni, ennen kuin otin ne uunista pois.

Tuli hyviä! Eivät ne kovin kauniita olleet, mutta älyn hyviä, söin lämpimänä kolme. Nyt ehkä tiedän, miten sämpylät saa onnistumaan. Johan tuo oli aikakin tähän ikään mennessä! Onneksi ymmärsin panna osan sämpylöistä pakastimeen, pian olisi metaanivaaran paikka, kun en viime aikoina ole kovin hiilihydraatteja vedellyt suuria määriä.

Pablo Tussetin Nauravat vainajat on myös hyvä kirja. Mutta aivan toisella tavalla kuin Sian nimeen. Nyt liikutaan politiikan parissa, hauska vinksahtanut satiiri, jossa paha saa palkkansa. Kun vaan ensin keksitään mikä se paha on, voisi kai sanoa, että typeryys saa palkkansa. Toinen aivan uskomaton löytö on Craig Thompsonin Habibi. (Onpas kummallinen virhe Liken sivuilla, kun väittävät, että Habibi olisi tytön pelastaman pojan nimi. Ei muuten ole. Mutta lukekaa itse.) Se itse asiassa huusi minulle niin pahasti, että tilasin sen itselleni joululahjaksi. Joo. Jouluun on vajaa kolme kuukautta, kyllä nyt jo voi alkaa miettiä miten vietän valon juhlan. Tai oikeastaan yritän sopeutua ajatukseen, että vietän sen yksin tällä kertaa. Mutta sitä olen tehnyt aikaisemminkin, viime jouluna vaan olo oli hyvä, lämmin ja hellä.

Olen testannut uutta kirpputorikäytettyä piikkimattoani. En tiedä, onko siiitä varsinaisesti mitään hyötyä, mutta sen päällä makoilu ja istuskelu tuntuvat miellyttävältä, toistaiseksi olen pitänyt ohutta kangasta piikkien ja takamukseni välissä, selkä kestää ilman kangasta.  Yksi tuntuva vaikutus matolla on, se toimii diureettina. Naamakirjassa kun kerroin huomiostani, yksi ystävistä kehoitti kokeilemaan sitä juopottelun jälkeiseen turvotukseen. Lupasin toimia koekaniinina ensi viikonloppuna. Hän tosin heti ehdotti, että jos istuisin samalla maton päällä, kun juopottelisin, mutta siihen en suostu ilman katetria. Jos hyvin käy, huomenna pääsen kissavierihoitoon tai vaihtoehtoisesti saan yhden kissanaisen luokseni kylään. Luvassa kuitenkin sosiaalista kanssakäymistä, jota, kuten tiedätte, arvostan suunnattomasti. Paitsi niitä tuntemattomia tuijottajia.

(Olen edelleen ahdistunut, surullinen ja vittuuntunut, mutta tuskin siitä kukaan tahtoo mitään tietää. Koitan pysytellä kevyemmällä linjalla. Päivitän vaikka sitten harvemmin.)