lauantai 26. huhtikuuta 2014

Stick because I´m stuck on you

Tampere on kaupunki, joka kirjaimellisesti tarraa minuun kiinni, kun sinne menen. Männä syksynä se aloitti repusta. Jouduin taistelemaan joen (no, kosken sitten) rannassa reppuni solkea pois puistonpenkin säleiden raosta. Piti ihan kontallaan töitä tehdä, että solki irtosi ja sain repun mukaani.

Tänään rautatieasemalla siirsin kotiavaimia matkalaukusta käsilaukkuun, niin eikös perkana turvalukon avain solahti penkin ritilöiden välistä ja jumittui sinne. Siinä avainta raosta pois ujuttaessani naureskelin, että entäs jos en saa avainta irti ja juna lähtee ja joudun kutsumaan henkilökunnan rautasahan kanssa apuun. Sen verran blondi taas hätääntyi, ettei tullut mieleen, että ainahan minä olisin voinut irroittaa avaimen nipusta ja työntää sen reiästä läpi.

Kävin ystävien taidenäyttelyn avajaisissa. Kivat olivat bileet! Jatkoille kipitimme O´Hara´s baariin. Sen sivuhuone soveltui erittäin mainiosti sekalaisen 20 - 30-henkisen seurakunnan hiekkalaatikoksi. Jatkoillakin kävin, tutustuin todella mukaviin uusiin ihmisiin ja pidin harmitonta kivaa.

Aamulla kerrankin olin aamupala-aikaan hereillä. Pitihän siitä sitten nauttia pitkän kaavan mukaan. Lukaisin Aamulehdenkin. Sen jälkeen sain vielä onneksi unenpäästä kiinni 1 ½ tunniksi. Jostain syystä tuossa hotellissa onnistun aina unen kanssa. Sinne voisin joskus mennä vaikka vain nukkumaan. Paitsi että en pystyisi, koska olen rakastunut Tampereeseen ja sen ihmisiin.

Nyt on levättävä. Ensi viikosta tulee kamala. Sitä en vaan vielä tahdo ajatella. Onneksi on edes se vapunpahalainen, että on lyhyempi viikko. Työn juhlaa aina kesäkuulle saakka.

***
Otin taas sanavahvistuksen kommenteista pois, toivottavasti eivät roskapostipommittajat iske jälleen. Itsellänikin oli vaikeuksia saada vastauksiani nimittäin julkaistua, kun en jaksanut kirjautua sisään bloggeriin. Heh. Laiskuus on iloni.

4 kommenttia:

Lissu kirjoitti...

Katselin kerran spårassa, kun nuori mieshenkilö oli jäänyt vitjoistaan (tällä kertaa tarkoitan koriste/avain/lompakkoketjuja) kiinni penkkiin. Hätä näytti olevan suurimmillaan, kun suunniteltu poistumispysäkki läheni...

Ensi kesän kesämökkini sijaitsee Vapriikin kupeessa. Tule seuraksi viettämään päivä (tai pari)Tampereella?

-kummitus- kirjoitti...

Totta ihmeessä tulen, kun kutsutaan. :-D

Anonyymi kirjoitti...

Oj, mäkin rrrrrrrrakastan Tamperetta!

Åboriginal

-kummitus- kirjoitti...

Meitä taitaa olla aika paljon, Tampereen salarakkaita.

Jos siellä olisi vaan töitä, saattaisin joutua pahemman kerran kiusaukseen.