Pian, kohta, ehkä jo huomenna

Olen kuin epäonnistuva jonglööri, olen muutaman viikon saanut pidettyä hädintuskin räpistellen pallot suurinpiirtein ilmassa. Välissä on huimia pelastuksia, kaatumisia, harha-askeleita ja silti olen jotenkin saanut shown pysymään näyttämöllä. Nyt pallot tippuvat käsistäni, pienimmät häviävät, suuria en saa edes ilmaan. Harha-askeleet pidenevät, käteni tärisevät, hikipisarat valuvat silmiini. On vain hetkien kysymys, sen huomaavat katsojat, kun kaadun näyttämöltä päistikkaa orkesterimonttuun.

Se ihmeellisen täydellinen esi-ihme, joka minulle on tulossa ensi viikolla, ilmoittautui vain kertoakseen, että on henkilöstöpellen kanssa sopinut olevansa heinäkuussa lomalla aina siihen saakka kun minä lähden kahden viikon lomalleni. Uskomatonta, punoin päätäni itsekseni, minä kun kuvittelin opettavani hänet hommiin hiljaisempana aikana. Mutta minkäs voin, en minä voi karatakaan, kun ei ole muuta paikkaa, joka palkkani maksaisi.

Jos tästä nyt jotain hyvää on revittävä, niin työsuhdepäällikkömme kertoi, miten ostamassamme firmassa olivat ylemmät toimihenkilöt ihmetelleet, että mitä olin tehnyt uusille alaisilleni. He kun olivat saapuneet takaisin keskusteluhetkemme jälkeen uhkuen energiaa ja myötämielisyyttä muuttoa kohtaan. Minua taas nauratti, en ole kenellekään kertonut, että on tässä joukkoja laitettu järjestykseen aikaisemminkin, vastaavana nuoriso-ohjaajana minulla oli vajaa kymmenen alaista ja kakarat päälle ohjattavina. Minulla on taito innostaa joukkoja tahtoessani. Enkä muuten kertonut sitä nytkään, ihmettelin vain tietämättömänä, että mitä lienen puhunut, kun ovat innostuneet.

Minä kaadan laivani. Hukun ja teen jonkun hirveän mokan. Naurattaa, kun mietin, että entäs jos sairastun tai tulen hulluksi, montakohan päivää menee, kun koko firma on sekaisin? Verenpaineeni pumsahtelee pilvissä, jotta ei sekään mikään ihme olisi, jos tästä vielä kaatuisin seisovilta jaloiltani. Huomenna on kuitenkin pakko lähteä ajoissa pois töistä, koska menen kampaajalle. On taas se aika vuodesta, että lisää raitoja on saatava ennen kuin aurinko pääsee täysillä porottamaan päähäni.

***
Syntymäpäiväkutsussani on kirjoitusvirhe. Bongasin sen heti, kun näin vedoksen. Valitettavasti henkilö, joka sen minulle teki, ei enää muistanut tehdä muutosta painoon laittaessaan ja se jäi lopulliseen kutsuun. Noh, elämä on. Minussakin riittää virheitä molempien käsien sormille, sillä mennään. (Mutta kyllä silti pedanttia pilkunviilaajaa vähän sylettää.) Juuri nyt eivät kutsut kyllä kiinnosta pätkän vertaa, eivätkä bileetkään. Ärsyttää kaikki vaivannäkö, kun on muutenkin niin kiire, ettei muuta elämää ole. Kotiin kun pääsen, leikin lahnakalaa.