Kuin meri kuutamolla

Onneksi en ole sääorientoitunut ihminen. Minulla joko on kivaa tai sitten ei ole kivaa, mutta harvemmin säätilalla mitään tekemistä sen kanssa on. Pakkanen v*tuttaa, mutta niin kiukustuttaisi hellekin. Nyt kun on murheen alhossa, niin vielä vähemmän kiinnittää huomiota säätilaan, tai oikeastaan, mitä huonompi, sen parempi. Sitten vasta kun joutuu keskelle viileyttä kauhistelevaa kollegalaumaa, niin tajuaa, että varmaan tämä on muille tosi kurjaa. Yrittäisivät ymmärtää, että ihminen edesauttaa säätilan sotkemista hiilidioksidipäästöillään ja muulla paskan kylvämisellä. Olen hiljaa yleensä, koska en jaksa inttää ihmisten kanssa. Mulla on kuitenkin blogi, missä kertoa se lukijoille, jotka saapuvat tänne aivan omalla vastuullaan.

Olin altis kuuntelija Dervissin puhelinsaarnalle. Siinä saivat kuulla kunniansa koiranomistajat, patukkapäät, vassarit, ituhipit, 20 laulun perhettä ja pulunsuojelijat, kun hän paasasi saarensa luonnon puolesta. Tai no, ei se hänen saarensa ole, mutta ehkä hän vaan näkee asiat tnyt selvemmin kuin aikoihin. Puhelun tarkoituksena taisi olla minun houkuttelemiseni paikan päälle, mutta pidin niin neutraalia linjaa, ettei hän päässyt yllättämään minua. Muistuttelin faktoista aina sopivissa väleissä. Mutta kuulinpahan tarinoita lepakoista, mustarastaista, lumikosta, bambeista, variksista (luontomaailman kalliolaisista, Dervissin ilmaisu) ja vonkaamista saariin, veneajelulle, saunaan. Mutta kun.

Olisihan tänä viikonloppuna vaikka mitä tarjolla. Minun tekisi mieleni piiloutua rumimpaan baarin nurkkaan epäsosiaalisesti tuijottamaan lasiin. Tai ehkä vaan omalle parvekkeelle. Se varmaan olisi viisainta (milloin viimeksi olen ollut viisas?). *Otsikosta kiitos Einolle. Dervissin mukana saattaisin tietysti nähdä meren ja kuutamon, kerta se olisikin ensimmäinen, että hänen mukanaan näkisi muuta kuin baareja.

Toimivia asioita ja toimimattomia tunteita

Sain käydessäni Tampereella lahjaksi ystävältäni kaksi Victorinoxin pikkuveistä. Minähän rakastan hyviä veitsiä, koska rakastan ruuan tekemistä. Terävät veitset ovat vaan vaarallisia, tuli taas huomattua, kun ajattelin huuhtaista veitsen puhtaaksi juoksevan veden alla. Sain varsin mojovan haavan peukalooni ihan vain vetäisemällä pitkin veitsen lapetta. Onhan sekin todistus siitä, että kapistus toimii. Minulla on hienoja veitsiä - vähemmän tosin kuin voisi kuvitella harrastusteni perusteella. Olen myös surkea veitsenteroittaja, vaikka siihenkin on apuvälineitä tuotu.

Mutta ruuasta tuli hyvää, tein padallisen evästä loppuviikoksi. Halvennuksesta raakamakkaraa (chorizoa), tarjouksesta parsakaalia, makeata paprikaa ja sipulirääpäleitä sipulipurkin pohjalta (muistutus itsellesi, älä jätä niitä sinne makoilemaan viikkotolkulla, vaikka miten olisi rei´itetty purkki). Vähän bulguria, purkillinen Crea-sipulikermaa. Sitä jaksaa taas muutaman päivän syödä. Viikonloppuna voin katsoa uudelleen, mitä tekee mieli. Vai tekeekö mitään. Ehkä korvaan kaiken nestemäisellä ravinnolla.

Tilasin Dermoshopista toisen 38-asteessa lähtevän ripsivärin. Se vaan on hyvää. Samalla tilasin lisää aloevoidetta ja hajustamattomia pesutuotteita matkaa varten minipakkaukset. Tulevan asuntoni isäntä vaikuttaa varsin heikolta kommunikoijalta, saa nähdä, sekin taas pelottaa. Helevettiäkö sitä sinne saakka lähteä kokemaan pettymyksiä ja pelkoa.

Olen ankea. En tiedä, johtuuko se hautajaisista vai ihmissuhteellisista asioista. Kuvittelin saavani jostain suunnasta taustatukea, mutta sieltä tulikin jotain aivan muuta. Kaikki muut ovat kyllä ymmärtäneet, jotta ei tämän nyt siitäkään pitäisi johtua, minä vaan en ole oma itseni. Ymmärrän kuolevaisuuteni ja ymmärrän haavoittuvuuteni. Olen surkea ihmiskuvatus. Sydämeen sattuu, kaikki on siis ihan kuten aina ennenkin, ihan niin kuin sitäkin silvottaisiin terävällä veitsellä. Ensin ei tunnu missään, mutta verta tulee kuin pistetystä siasta.

Rahaa säästöön

Olipas ihanan rauhallinen viikonloppu, ei mitään ihmeellisiä baaripörinöitä eikä yletöntä rumuamista ympäri kyliä. Rauhallista kotimenoa, sain jopa muutaman kotityön suoritettua (tiskaamista, wcn siivousta). Kirjeenvaihtokaveri kävi kylässä lauantaina, hän ehjäkorjasi tietokonettani. Minun on jotakin kovin vaikea vastaanottaa apua ihmisiltä asioissa, joita he tekevät työkseen, mutta kun hän inttämällä intti, ettei siitä vaivaa olisi, annoin pojan touhuta. Sen jälkeen pidimme pienimuotoiset musiikki-iltamat, onneksi äänentaso ei noussut missään vaiheessa.

Kaupassakin kävin täydentämässä varastojani. Suolasuihke alkoi olla lopussa ja kauhukseni huomasin, ettei Pirsmassa enää ollut tarjolla Schwartzkopfin tuotetta. Meinasin suorastaan kirkumaan ryhtyä, kun en ensin tahtonut löytää minkäänlaista suolasuihketta, se on nimittäin osoittautunut ohuelle hiuslaadulleni aivan erinomaiseksi tuotteeksi. Tukka pysyy paremmin kuosissa, kihartuu kauniisti eikä rasvoitu niin nopeasti. Onneksi kuitenkin sattui silmään Tresemmen suolasuihke. Sen poimin mukaani, katsotaan nyt, toimiiko se yhtä hyvin, vai tuliko huti.

Onneksi oli rauhallinen viikonloppu, raha-asiat eivät ole kaikken parhaimmalla tolalla, kun miettii, että loma on vielä edessä. Kaikki matkaliput ovat jo kuitenkin kunnossa ja hoidettu. Olen käynyt lukemassa edellisten vieraiden arvioita Dublinin kodistani, vaikuttaa lupaavalta. Onhan siinä nimittäin aina riski, kun maksaa majoituksesta varatessaan tuntemattomalle ihmiselle melkein 500 euroa. Käy mielessä, että entäs jos se onkin kusettaja. Näyttää kuitenkin siltä, ettei olisi. Mutta sitä(kään) on vielä turha miettiä, töitä on vielä reilu pari viikkoa. Äidilleni sain sanottua vielä, että en ensi perjantaita saa vapaaksi uurnanlaskuun, sen lisäksi että minun olisi pitänyt matkustaa Pohjoisempaan Suomeen, siitä olisi vielä ollut matkaa Pohjois-Karjalaan. Onneksi hän nähdäkseni ymmärsi asian, eikä tullut mitään marttyyrikohtausta.

Viime yöksi otin uniavusteen, kävin sen verran ylikierroksilla. Lääke ei huumaa vaan lisää luontaista väsymyksen tunnetta. Minun ongelmanihan on siinä, että kun yöllä herään, valpastun heti enkä saa uudelleen unta. Viime yönä heräsin vain kerran vessaretkelle, simahdin ilman minkäänlaista pyörimistä uudelleen. On se vaan ihana  tunne, kun saa nukuttua!

Toinen ihana asia ovat tuoreet marjat. Nytkin kun mussuttelen aamujogurttiani, on siellä killumassa mustikoita, mansikoita ja vadelmia iänikuisen banaanin sijaan. Onnea! Uskaltaisinko sanoa, että viikko on alkamassa lupaavissa merkeissä?

Hätä keinot keksii

Huomenta tädin pikkumussukat!

Täällä minä kekkaloin yöpaidassa (pitkä t-paita) ja 8 cm korkokengissä heti aamusta. Ostin nimittäin taas kengät. Neosens on yleensä luottomerkkini, koko 42 vain sujahtaa jalkaan, mutta tällä kertaa hivenen ryhtyi vetoketju kinnaamaan ja jalan alasivussakin joku sauma hinkutteli. Päätin ottaa vanhan keinon käyttöön; kastellaan sukat, puristetaan kuiviksi, vedetään jalkaan ja kenkä päälle. Kävellään ympäriinsä kotioloissa, kunnes sukat ovat kuivat. Ei muuten purista enää.

Ai, miksi ostin taas kengät? No, kun pystyin. Olivat alennuksessa ja ovat kauniit. Minulla on kovin vähän korkokenkiä, enimmäkseen vain bootsikantaisia kenkiä. Ja, ja... Ja mitä hittoa tuota selittelemään, olen Imelda ja minulla on varaa. Sitä paitsi minä käytän kaikkia kenkiäni, vaihdan niitä yhtä taajaan kuin muut sukkia. Vaihdan mie kyllä sukkiakin, ei sen puoleen.

Neosensin lisäksi on toinenkin espanjalainen kenkämerkki, josta tietää, että minulle ne käyvät kuin valetut, Brako tekee vähän järkevämpiä kenkiä. Tärkeintä on kuitenkin, että kenkuleitä löytyy koossa 42 ja että ne ovat nahkaa. Nähtiinhän se jo, miten niille punaisille kangaskengille kävi. Niistä ei enää siistiin käyttöön ole, korkeintaan rumuretkille ja makuuhuonekäyttöön.

Hammaslääkäri oli erinomaisen helläkätinen ja äärettömän hyvä puuduttaja. Ei sattunut kuin kerran, sitten sain lisää puudutusainetta. Mutta hupaisaa oli, että tuskani on niin näkyvä, että kun penkistä nousin, sekä hoitaja että lääkäri ehdottivat, että jäisin hetkeksi istumaan odotushuoneeseen. Minä nimittäin unohdan hengittää taistelun tiimellyksessä, on happi vähissä, notkahdin ylösnoustessani näkyvästi. Mutta keräsin itseni ja hymyilin taas helmihammäsrivilläni, joka saa olla rauhassa ainakin kaksi vuotta - jos vaan kukaan ei päätä lohkeilla.

Tulin kotiin, puhuin puhelut sekä Dervissin että Kirjeenvaihtokaverin kanssa. Treffit Dervissin kanssa siirsin ensi viikonloppuun, Kirjeenvaihtokaveria näen ehkä tänään. Kahdeksan aikaan olin sohvalla pitkälläni, kymmenen maissa vaihdoin sänkyyn. Nukuin kuuteen saakka, toki pari kolme kertaa heräillen, mutta kuitenkin monta tuntia. Olen uusi ihminen. Ja mullon jalassa uudet kengät, menenkin keittämään kahvia.

Hammas hampaasta

Jotain pahaahan minä olen elämässäni tehnyt, kun hampaat eivät kestä. Kouluhammaslääkärin paskajäykäksi pelottelema kyllä ymmärtää hangata, langata, tikuttaa ja hinkata, mutta aina sekään ei auta. Reikiä tuntuu tulevan siitä huolimatta. Ja kuten varmaan arvaatte, minä pelkään.

Eilen oli taas mielenkiintoinen tilanne, kun heti hammaslääkärin vastaanotolle saavuttuani kerron olevani pelkuri ja kipuherkkä. Jostain syystä lääkäri ja hoitaja eivät sitä huomioineet, vaan aloittivat pienen reiän poraamisen ilman puudutusta. Minuun tietysti vihlaisi, säpsähdin ja saman tien aloin täristä. Jos muut reagoivat kylmenemällä, minä reagoin nostamalla lämmöt sataan. Kuumenin täristessäni hetkessä niin paljon, että tätien suojamaskit menivät huuruun, silloin hekin ymmärsivät, millaisen hermoheikon kanssa ovat tekemisissä.

Homma pysäytettiin, sain puudutukseni ja hammas paikattiin. Onnettoman pieni reikä ja puoli päätä puuduksissa illan. Mutta ei vaan voi auttaa. Kamalintahan tässä on se, että minulla on tänään iltapäivällä 45 minuutin peruutusaika sitä suurempaa hammasremonttia varten. Kolme erilaista paikkaa revitään pois, porataan reiän alku ja sitten koko höskä peitetään laastin alle yhdellä paikalla. Voin vain kuvitella, mutta tällä kertaa muistan sanoa sanan puudutus aivan satavarmana.

Jotenkin elän toivossa, että saisin olla aivan rauhassa viikonlopun. Saa nähdä, miten käy. Tiedän, että sekä Dervissi että Kirjeenvaihtokaveri saattavat olla seuraksi tyrkyttäytymässä. En tiedä, onko minusta seuraksi kenellekään. Taidan hammaslääkärin lisäksi pelätä ihmissuhteita ja ihmisiä. Viallinen.

Kaikki tuntuu, mutta mikään ei tunnu kunnolla

Paljon töitä, ei edelleenkään lepoleiriä tiedossa, sääliksi käy kollegaa, kunhan minä lomani aloitan. Huonoa unta, katkonaista ja painajaisvoittoista. Pitäisi sänky uusia, nykyisessä on kuopan alku, vaikkei se ole vasta kuin 8 vuotta vanha. Ajatuksia kuolemasta, että entäs jos kuolen yksin kotiin eikä kukaan ymmärrä noutaa minua kuin vasta kuukausien jälkeen. Entäs jos se sattuu? Entäs jos jään yksin kitumaan vaikka jonnekin?

Järjestelen lomaa. Tilasin junaliput Länsirannikolle. Dublinin reissu on voitelua vaille valmis. Tilailen syksylle keikkalippuja. Yritän pitää itseni kiireisenä. Allergiaa pukkaa. Olen unohtanut tässä ihanassa viileydessä aloittaa lääkityksen, nyt silmät ovat kuin tulessa.

Huomenna on aika hammaslääkärille. Pelottaa sekin, minulla vaan ovat hammashermot pinnassa ja kipukynnys alhainen. Rinnassa saattaa olla joku patti, sekin pitäisi tarkistaa uudelleen. Vatsaani on palamassa reikä. Korvien välissä kuumottaa ja suhisee. Kaislikkokohan siellä kasvaa?

Hyvät hautajaiset ja huonoja uutisia

Asiakastilaisuus oli onnistunut, kaikki sujui hyvin, vaikka taas kovasti epäilin. Olimme kahden jälkeen Helsingissä, kolmen maissa olin jo sängyssä, uni oli katkonaista. Heräsin puoli yhdeksän maissa salaman räsäykseen. Oli kummallista kuunnella jyrinää ilman sadetta. En saanut enää unta, mutta alistuin kohtalooni. Ajattelin, että jossain välissä saan kyllä nukuttua.

Matka Onnibussilla Pohjoisempaan Suomeen oli kidutusta. Tekonahkainen penkki hiosti, bussi oli varmaan viimeistä paikkaa myöten täynnä. Jalkatilaa ei ollut. Vaikka hinta on edullinen, päätin vakavasti harkita muita vaihtoehtoja seuraavalla kerralla, jos matkustaa pitäisi. Reilu viisi tuntia kidutusta, hikoilua ja sillitynnyrin syvimpään olemukseen tutustumista oli aika luotaantyöntävä kokemus.

Määränpäässä kuulin vastaanottohenkilökunnan kertovan, että hotelli oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Jotta ruuhkia oli odotettavissa aamiaispöydässä. Huone oli siisti perushuone, mutta koneellinen ilmastointi puuttui, se siitä mainoslauseesta, jonka mukaan hotelli oli juuri remontoitu. Edullinen se kuitenkin oli, mikä tärkeintä. Ja se oli kokonaan minun!

Kävelin äitini luokse syömään, kaupunki oli hiljainen. Sielläkin ihmiset pakenevat mökeilleen heti tilaisuuden tultua. Äitin ei ollutkaan yksin, kaksi hänen siskoistaan oli saapunut jo hautajaisia varten kylään. Illallisen jälkeen minua ryhtyi väsyttämään armottomasti. Istuin nojatuolissa ja olin nukahtaa kärpäsen surinalta kuulostavaan puheenporinaan. Ne mammat sitä puhuvat! Huomasin parhaaksi lähteä treffeilleni nukkumatin kanssa ja jo yhdeksän jälkeen makasin valkeiden lakanoiden välissä.

Sitten minä nukuin. Kävin syömässä aamupalan ja nukuin vähän lisää. Olo oli erinomainen suihkun jälkeen, kun kävelin siunauskappelille. Siellä tapasin lisää tunnistamattomaksi muuttuneita sukulaisia. Meitä oli reilu parikymmentä henkilöä, ei ollut isälläni kovin kavereita. En käynyt katsomassa ruumista, vaikka sitä minulle ehdotettiin. Se on minusta jotenkin makaaberia toimintaa. Kuten arvasinkin, ensimmäisen biisin aikana meiltä kaikilta aukesivat hanat, siinä me niiskutimme kahdessa rivissä kuin kuorossa konsanaan. Minua nauratti ja itketti yhtä aikaa, joukkohysteriaa parhaimmillaan. Pappina oli serkkuni, ihailin hänen ammattitaitoaan saada isäni kuulostamaan suorastaan ihmiseltä.

Siunaus ei kauan kestänyt. Siirryimme muistotilaisuuteen. Siellä laulettiin, syötiin, muisteltiin vainajaa kovin väkinäisesti. Minun kontolleni tuli adressien lukeminen, siitäkin suoriuduin. Vähän ennen kuutta rupesimme lopettelemaan tilaisuutta, veljeni usutti minut vielä viinakauppaan, kun huomasimme, että peijaistilaisuuteen hänen luokseen olikin tulossa enemmän porukkaa kuin alunperin olimme suunnitelleet. Niinpä laukkasin kaupungin halki, hiljaista onneksi oli, niin kerkesin napata vielä viitisen kuplajuomapulloa mukaani ennen kuin suuntasin vaatteiden vaihtoon hotellille.

Peijaiset sujuivat odotetusti. Tunnelma oli mukava, naurua ja puhetta piisasi. Ja ruokaa. Sukumme erikoisuus tuntuu olevan, että rakastamme toisiamme ruualla. mikäs siinä, paremmin maistuu juoma. Väki väheni pikkuhiljaa. Opin, että äidilläni on etäispesäke maksassa. Uusi lääkitys aloiteitaan elokuussa. Taitaa käydä niin, että vuoden sisällä on vielä toisetkin hautajaiset. Pikkuveljeni ovat viemässä häntä Dubrovinikiin matkalle elo-syyskuun vaihteessa, pitää katsoa, saisinko minäkin matkarahat kasaan. Epäilen kyllä, että se on jätettävä väliin, mutta pääasia, että he menevät ennen kuin on liian myöhäistä.

Sunnuntainen kotimatka oli hivenen inhimillisempi, bussi ei ollut niin täynnä. Kotona purin kassin, torkuin television kanssa ja natustelin jääkaapista löytyviä jätepaloja. Ei huvittanut mikään. Edelleen olin kohtalolle kiitollinen, että vei isäni nopeasti. Ei sänkyyn jääminen mikään ilo ole. Hän oli kuuleman mukaan suorittanut suurta anteeksipyytelykierrosta hieman ennen kuolemaansa, taisi itsekin tietää, miten tulisi käymään. Serkkuni ja hänen siskonsa olivat saaneet hänet vieraakseen kuolinyönä. Minua hän vaan kiusasi unessa. Veljen vaimo taas analysoi meitä sisaruksia, hän oli sitä mieltä, että olemme lähes pelottavan loogisia. Emme kuitenkaan kylmiä, vain helvetin järkeviä. En tiedä, jossain määrin saattaa pitää paikkansa, mutta on meissä kaikissa se pieni karjalainen itkijähenkilökin.

Harmittaa äidin sairastaminen. Olisin todella toivonut, että hän olisi saanut elää rauhassa monta hyvää vuotta. Mutta mistä sen tietää, ehkä lääkitys auttaa.

Jaksaminen vähissä

Nukun erittäin huonosti. Naurettavan huonosti. Eilen kokeilin jopa saunaa, tosin ilman viinaa ja tervaa. Töissä ei ole mikään lomafiilis, kun tuuraan ihmisiä ja yritän tehdä omat työni. Kuvittelin suorastaan pääseväni tällä viikolla normaaliin 7,5 h rytmiin. Kilin kikkelit. Toivon, että edes ensi viikolla helpottaisi. Silloiin tuuraan jo toistakin kollegaa, itse asiassa olen firman ainoa avustava taho seuraavat kaksi viikkoa. Olen jo nyt tehnyt paljon virheitä, surkea luuseri.

Viime yönä näin unta, että olin roolipelileirillä. Siellä oli paljon eri ikäisiä ihmisiä pöytäkunnittain aloittelemassa pelejä, minulla ei ollut valmista porukkaa, vaeltelin heidän keskellään ja mietin, minne mahtuisin. Minulla ei myöskään ollut valmiina hahmoa eikä tarinaa. Jostain syystä pääsin johonkin porukkaan, peliämme tuli seuraamaan kesy lemuri. Minä tietysti ryhdyin sitä silittelemään sillä seurauksella, että hetken päästä joku huomasi tukassani kirppuja. Heräsin ahdistukseen.

Pakkasin lähes kaiken jo tiistaina. Pesin myös tarvittavia rättejä mukaan, ne rempaisen suoraan narulta kassiin perjantaiaamuna. Tänään rehkaisen n. 18 tunnin työpäivän asiakkaiden kanssa puolen Suomen halki, sitten nukun kauneusunet ja hyppään perjantaina bussiin.

Pohjoisessa Suomessa perjantai-iltana majoitun hotelliin, menen syömään äitini luokse, nukun toivottavasti levolliset yöunet (tai sitten rempaisen hirveän tuuban tuhannen kapakan kautta). Lauantaina ovat hautajaiset ja jonkin valtakunnan kaatopeijaiset veljeni luona. Sunnuntaina matkustan takaisin. Täällä tapahtuu jotain ehkä maanantaina. Ehkä ei. Ehkä ei koskaan. Ehkä tämä on aivan turhaa ja naurettavaa itsekorostuksellista paskaa. Ehkä minä vaan olen paska.

Koska minä lepään? Rytmihäiriö on sydänystäväni. Minun on kovin helppo puhua fyysisistä oireista, terveisin kotipsykologi.

Kuinka häädetään virtahepo henkisestä olohuoneesta?

Töiden jälkeen kävin istuskelemassa pari tuntia Kirjeenvaihtokaverin kanssa keskustassa. Unohdin aurinkolasini hänen luokseen ja hän herrasmiehenä ne tahtoi palauttaa. Hän on jotenkin vakuuttunut siitä, että olen kultturelli ja aikaani seuraava henkilö. Välillä juttujen taso nousee niin korkeaksi, että joudun palauttamaan hänet maan pinnalle. Nytkin jossain välissä totesin olevani vaistonvaraisesti väärään lankeava moukka, ei vaan tainnut auttaa, pelkään ma.

Kotiin kun pääsin, väsytti julmetusti, edellisenä yönä ajattelin syntyjä syviä taas parisen tuntia. Sitkeästi pysyttelin kuitenkin nukkuma-aikaan saakka valveilla edistääkseni sininuttuisen kaverin lahjojen saapumista. Tulihan sitä, mutta laatu oli surkea, eivät olleet mitään hyvän yön lahjoja. Parin tunnin pätkiä ja kummallisia unia. Yhdessä unessa matkasin hautajaisiin synnyinpaikkakunnalleni Itä-Suomeen. Siellä kävi ilmi, ettei se p*rkele ollutkaan kuollut. Oli kuulemma viime metreillä parantunut, eikä kukaan vaan ollut muistanut minulle ilmoittaa. Kai tiedätte tunteen, kun unessa voi suuttua silmittömästi. Joo, se siitä.

Minun varmaan pitäisi järjestää jonkinlainen terapiasessio itse itselleni. Sellainen, jossa surisin sitä isää, jota minulla ei koskaan ollut. Ehkä siten saisin ukonp*rkeleen myös päänsisäisestä olohuoneestani vaikka ullakolle. Vahinkoa se varmaan saisi sielläkin aikaiseksi, mutta ei niin näkyvää.

Kaikenlaista peliä

Kirjeenvaihtokaveri tahtoi tavata. Mikäs siinä, aikaahan minulla on, etenkin viikonloppuisin. Sovimme treffit Kurviin, joimme pari juomaa ja siirryimme privaattitiloihin jatkamaan iltaa. Oli oikeastaan kovin mukavaa, on hassua, kun olemme opetelleet tuntemaan toisemme kirjoittamalla. Livenä hän on kovin puhelias, mutta ujo, viehättävän kohtelias sellaisella aika vanhanaikaisella tavalla. Mahtaa johtua siitä, että hän on vanhempi. Hassua kuitenkin, en olisi uskonut, että jatkamme tutustumista, mutta niin vaan on käynyt. Ei minulla ole mitään sitä vastaan, mutta olen kyllä ollut hänelle rehellinen, ehkä jopa inhorealistisen rehellinen.

Viisasta tosin ei ollut, kun jossain välissä iltaa (tai yötä oikeastaan) vaihdoimme juoman punaviinista rommiin. Oli melkoisen ahdistava aamu, kissat pomppivat päällä, suussa maistui eilinen päivä eikä tullut syötyäkään. Onneksi oli nesessääripussukka mukana, että pystyin restauroimaan ulkonäköni ja syömään lääkkeet. Kävin naapurikauppakeskuksessa kaupassa hakemassa mukaani grillitarvikkeita, ostin itse asiassa lähes kaksi kiloa lihaa, kun halavalla sain. Vielä vähän viiniä ja olin valmis siirtymään roolipelin pariin.

Olipas meillä hauskat iltamat! Peli sujui, pisteitä ropisi. Saimme suoritettua yhden osatehtävän, siitä saamamme palkkio tulee tarpeeseen, koska aluksemme on jesarilla paikattu aataminaikainen romu. Ja sitä naurun määrä, voi hyvänen aika, että minulla on välillä vatsalihakset kovilla ja rakon kestävyyttä testataan, kun kuuntelen tarinoitamme. Kaikki ovat melkoisen hyviä suustaan, jopa nuorin pelaajamme, äitinsä mukana porukkaan tullut nuori herra. Ja ruokakin on herkullista, ihanaa, kun pelinjohtajamme jaksaa grillata!

Viime yönä uni maistui. Ja eiköhän maistu vielä tänään lisää. Parempi levätä, että jaksan ensi viikon.

Liput hankittu

Aion ensi viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa matkustaa Pohjoisempaan Suomeen Onnibussilla. Oli vähän VR:n ja heidän lipuissaan hintaeroa, onnikalla pääsen alle neljälläkympillä. Aion yöpyä hotellissa, vaikka ystäviä ja sukulaisia olisi tarjolla. En ole kyllä edes keneltäkään kysynyt, että saako tulla loisimaan nurkkiin. Luulen vaan, että tilaisuus on sen tyyppinen, että saatan olla ihan tyytyväinen omaan rauhaan ja neutraaliin ympäristöön.

Kysyin veljiltäni, pidetäänkö peijaiset monttujuhlan jälkeen. Eivät olleet suunnitelleet mitään. Minusta se olisi ihan soveliasta, että ottaisimme tyttönimelliseni viinaa biologisen isäni muistolle. Voisimme muistella kauheuksia ja itkunauraa viimeisen kerran, että selvisimme siitäkin hengissä. Vanhempi pikkuveljeni on ilmeisesti siitä jo saanut osansa, kun oli siivonnut isäni paperit. Totesi vain, ettei isän elämä ole ollut helppoa, jos ei omakaan aina ole ruusuilla tanssimista ollut. Toivottavasti hän nyt ei marttyyriksi aio kokonaan heittäytyä, olen kyllä koittanut joka välissä kiitellä ja kiillottaa kilpeä.

Dervissi soitti eilen. Hän on huolissaan MINUSTA! Ruksi seinään. Vaikka sitten jossain välissä hän taas avoimeen tapaansa tunnusti, että vaikka tarkoitus oli kysellä minun oloani ja eloani, niin sitten taas mentiin syvälle hänen juttuihinsa. Minua nauratti, sanoin, että kuuntelen mielelläni. Aivan lopussa Dervissi vielä paljasti, että yksi syy, miksi minulla on niin vahva sija hänen elämässään, on se, että muistutan hänen äitiään. Olemme samalta suunnalta kotoisin, kuulema ääneni ja puhetapani ovat tutut. Että siinä se sitten tuli, jokainen mies hakee äitiään, niinkö? No ei hae, paitsi jotkut hullut. Ja ne hullut vielä kertovat siitä naiselle.

Ruokintaretki ja laulujen lunnaat hammaslääkärillä

Esihenkilö kysyi ennen lomalle jäämistään, kiinnostaisiko meitä lähteä viettämään tiimi-iltamaa. Syömään ulos nimittäin, se kiinnostaa minua aina, eikä kollegallakaan mitään asiaa vastaan ollut. Esihenkilö oli varannut meille pöydän The Cock -ravintolasta. Bistrosta, Rotisseriesta? Pubi se ei ainakaan ollut. Englanniksi Eatery, onko se suomeksi Ruokkimo? Mielenkiintoinen konsepti, tietysti lueskelin arvioita sieltä ja täältä, ihmettelin, että kovin on herättänyt ärhäkkää kommentointia, mutta koska tapanani ei ole lahjahevoisen suuhun vilkuilla, mieluusti läksin tutkimaan menua.

Kasvispitoisia annoksia, sitten raavasta lihapalaa, sikinsokin-makuja, ei oikein saanut linjasta kiinni. Niinpä ryhdyimme maistelemaan. Alkuun maistelin talon GT:n, vähän liian makeata minun makuuni, taidan olla perinteiden kannattaja siinä lajissa. Osterit kai olisi olleet jotenkin pakollinen alkuruoka, mutta minä ja raa´at nilviäiset emme kavereita ole. Pitää joskus kokeilla tyyppejä grillattuina. Otin punajuurisalaatin. Se oli ihan ookoo, mutta vieläkään en vinkunut onnesta. Riesling sopi tosin helkkarin hyvin salaatin kanssa. Pääruuaksi valitsin sitruunaruoho-inkivääri-veefiä. Veef on vähän niin kuin tofua, kikherneistä ja viljasta. Ja sepä vasta ihana annos olikin! Olisin voinut vaikka syödä sitä useampana päivänä putkeen. Nätti ja maukas!

Ravintola oli melkoisen täynnä ja varsin meluisa. Tarjoilu oli hitaan livakkaa, mutta onneksi ei ollut kiire. Jälkiruuaksi otimme sen pingpongpöydän ja hyvä niin! Jumalaisia eväitä! Oivoivoi! Voisi kuvitella, että jos paikalla on kymmenkunta erilaista makeata leivonnaista tai jälkiruokaa, niin ne alkaisivat toistaa itseään. Ei muuten ollut niin. Aivan jumalaisia, vaikea olisi sanoa, että mikä oli paras. Suosittelen. Käykää vaikka jälkkärillä, jos ette ole koko ruokaa vailla.

Kolmen henkilön eväät juomineen kustansivat muutaman euron alle 200. Ei paha. Minä olen saanut tuhlattua itsekseni reilun satasen, eli siihen nähden ihan edukas paikka. Asiakkaita oli kaikenikäisiä, mutta ehkä sellaista trendikkäämpää populaa kuitenkin, terveen näköistä nuorisoa, ulkomaan pellejä ja jotain teeveestä tuttua turhaa sakkia. Ihmisiä käännytettiin pois ovelta, ei ollut kuulemma tilaa. Mietin vaan, että siellä alakerrassa oli paljonkin tilaa, mutta oliko sitten niin, ettei henkilökuntaa ollut riittävästi? Parhaansa he kuitenkin tekivät ja yrittivät jopa valistaa vanhempia täti-ihmisiä. Saatanpa kokeilla paikkaa toisenkin kerran.

Ei tämä elämäni yhtään reippaammaksi muutu. Aina kun saan pari päivää levättyä, tapahtuu jotain, josta en voi kieltäytyä. Olin kotona ajoissa, mutta kun en osaa heti mennä unille, niin tänä aamuna olin väsynyt. Jopa niin väsynyt, että koko päivän on sydänalassa ollut popkornikone (rytmihäiriöitä). Asiaa ei tietenkään auttanut yhtään se, että minulla oli yhden maissa aika hammaslääkärille. On kulunut reilu kaksi vuotta kun viimeksi olen käynyt kunnallisella hammaslääkärillä tarkastuksessa.

Tarkastus on muuttanut muotoaan. Nykyään meitä hoidetaan kuin liukuhihnalla Ruskeasuolla. Siellä useammassa looshissa on hammashyvigienistejä, jotka tekevät tutkimuksen. Hoitaja kirjaa tulokset järjestelmään. Tai kirjaisi, jos heitä olisi riittävästi. Sitten kun tutkimus on ohi, hoitaja kutsuu hammaslääkärin katsomaan löydöksiä. Hammaslääkäri sitten joko toteaa hoidon tarpeelliseksi tai ei. Minulle annettiin toinen aika, koska minulla on kaksi alkavaa reikää. Toisen hoidosta tulee ikävää, koska ilmeisesti uusitaan kolmesta paikasta koostuva hampaanraasu yhden paikan alle. Mutta aika on nopeasti, jo parin viikon päästä ja vielä ilta-aika, ei mene työaikaa hukkaan.

Sitten kun hampilääkäri vietti kanssani merkittävät viisi minuuttia, hoitaja vielä kidutti minua ultraäänipuhdistuksella ja fluoritähmäsi hampaani sen päälle. Surkeinta oli, että koska hampaani ovat kuulemma niin hyväkuntoiset, saan kahden vuoden päästä tilata ajan kunnalliselle hammashygienistille, mutta hammaslääkärin tapaan vasta NELJÄN vuoden päästä. Tai tietysti jos hammashygienisti jotain löytää, niin kyllä minä sitten pääsen taas lekuriakin tapaamaan, mutta silti. Neljä vuotta! Ei ole mikään niin kuin ennen. Hmph.

Mutta suussani on nyt kaunis valkoinen helminauha. Voi hymyillä hautajaiskuvissa. Eiku.

Back to business

Hyvää suven ja runon päivää! Menen viettämään sen töihin, on aika ryytynyt olo. Tarkoittanee sitä, että viikon loma oli onnistunut ja työasiat ovat päässeet kokonaan unohtumaan mielestä. Ihan kiva päästä taas töihin lepäämään.

Minusta on pidetty huolta viikonlopun ajan. Perjantaina sain luvatun majakankatselukokemuksen Itäisessä Helsingissä. Teimme ystävättären kanssa aurajuusto-mansikkasalaatin ja kasvistuorepastaa, sitä ennen lahjoimme lapset hiljaisiksi Paavo Pesusienen ääreen nakeilla ja ranskalaisilla. Iltasella saapui pariskunnan puoliso terassireissultaan mukana kolmas ystävämme. Niinhän siinä kävi, että kun lapselliset menivät nukkumaan, niin me kaksi siirryimme minun residenssiini.

Launtaina minua ei jätetty yksin. Joskus minusta tuntuu, että ystäväni tietävät minua paremmin, mitä minulle pitää tehdä. Vasta iltapäivällä läksimme liikkeelle Kallion Alppipuistoon. Muutama viileä juoma mukaan Eilepasta, pitstop Molotowissa ja sitten istuksimaan aurinkoon ja ihmettelemään ihmisvilinää. Paikka oli aivan erinomainen, maailma kulki ohitsemme. Kukka tuoksui nenään, kylmä siideri oli maukasta. Aurinko ei enää polttanut, vaan lämmitti miellyttävästi.

Alppipuiston bileiden loputtua kävimme parissa baarissa, yhdessä ystäväni jopa tanssitti minua, siitä tuli mieleen, että varmaan yksi harvoja hyviä asioita isästäni on se, kun hän opetti minut tanssimaan joskus 12-13-vuotiaana. Tai tanssitti ennen ravintolaan lähtöään. Mutta minä osasin! Ja näköjään muistan siitä jotain vieläkin. Kolmannessa baarissa kaksi herraa tekivät läpsystä vaihdon, sain vahtikoiran vielä sunnuntaillekin.

Eilisen vietin sohvalla ja parvekkeella. Kolmas ystäväni viihdytti minua aina iltapäivään saakka ennen kuin läksi samaiseen puistoon järjestämään jotain kummallisen musiikin tapahtumaa. Reivejä vai mitä ne oikein ovat? Sitä jumpsjömps-musiikkia. Ei todellakaan tullut mieleenkään liittyä hänen seuraansa, vaikka sitäkin kysyttiin. Minä kelmistelin ja kärvistelin alkoholin rippeitä pois elimistöstäni television hellässä huomassa, Teemalta tuli Kesäleski. Jumalauta, että Marilyn oli kaunis nainen!

Alkuviikosta odottelen tietoa hautajaisten ajankohdasta. Tulee vielä matka synnnyinsijoilleni Pohjois-Karjalaan. Siellä on isän puolen sukuhaudassa yksi paikka vapaana. Minun pitää etsiä oma viimeinen tahtoni ja viimeistellä toiveeni, etteivät vaan minua kokonaisena pistä multiin eivätkä palvontapaikkoja rakentele. Tuhkaksi vaan ja sen päälle ripottelu tämän taivaan tuuliin.

Tuolta se tuli

...ja tuonne se meni.

Isäni vaihtoi hiippakuntaa viime yönä. Ei suurta draamaa eikä kovin paljon kaipausta, ellei nyt sitten sen perään, mitä ei ikuna ollut. Voi olla, että palaan asiaan myöhemmin.

Lomalainen lomailee

Terveisiä saunasta! Olen pari viimeistä päivää laiskotellut ja löhöillyt. Tietoisesti olen jättänyt kaiken järjellisen päästäni ja antanut aivojeni vain levätä. Se on tehnyt hyvää, tänään lähden ystäväpariskunnalle kylään. Luvassa ruokaa ja juomaa leppoisassa seurassa, pääsen varmaan katselemaan majakkaa parvekkeelta.

Oli Ottoveljen sukkaostosten haku vaikeata tällä kertaa. Ensinnäkin hän oli valinnut aivan väärän toimituspisteen tilaukselleen, sellaisen, joka ei ole lähellä mitään luontaista kulkureittiäni. Sitten kun sinne pääsin, kassaneiti kieltäytyi luovuttamasta pakettia ilman valtakirjaa. Sen lisäksi alkoi paketin säilytysaika olla lopussa, pääsin lunastamaan sen yleisvaltakirjaa vilauttamalla viimeisenä mahdollisena päivänä, ennen kuin se olisi lähtenyt takaisin toimittajalle. Perkana! Olen tietoisesti ollut ottamatta yhteyttä Ottoveljeen, koska tuloksena olisi ollut kiukkuisen akan vuodatus, eikä sitä kukaan tahdo lukea.

Isäni oli herännyt tajuttomuudestaan. Maniaa parantava lääkitys ei sovellu vanhalle raihnaiselle diabeetikolle. Lopputulemana oli keuhkokuume ja toimimaton munuainen, sitä mukaa tajuttomuus. Elvytyskielto oli jo annettu, mutta eikö ukonperkele vielä herännyt. Minä jo hetken kerkesin odottaa monttubileitä. Mutta veikkaisin, ettei enää kauan kestä, kun niihin pääsee. Veljeni kanssa sovin, että minä en paikalle mene, eivät välini isään enää tästä miksikään muutu. Surua olen tuntenut lähinna siksi, ettei minulla koskaan ole ollut isää, vain fyysinen siittäjä. Ehkä minustakin olisi ollut kiva tuntea jonkin valtakunnan turvallisuudentunnetta edes pentusena.

Ystävän kanssa istuimme keskiviikkona iltaa. Hän toi tuliaisiksi lempijuomaani alkoholia. Taittinger Nocturne soveltui erinomaisesti ruokajuomaksi aasialaissävytteisen illallisemme kanssa. Hirvittää, miten hyviin juomiin olen viisikymmentä täytettyäni tottunut! Minulla alkaa olla turhan kallis maku, mutta onneksi on ystäviä, jotka sen päälle ymmärtävät. Ilta itse jatkui pitkään, itse asiassa aamuun saakka jälleen kerran. Jotenkin aika vain solahtaa käsistä jutellessa ja musiikkia kuunnellessa. Hyvä ystävä on kultaakin kalliimpi asia, niitä ei vaan koskaan voi olla liikaa, vaikka miten olisi sosiaalinen erakko perusluonteeltaan.

Eilen juttelin Dervissin kanssa reilun tunnin. En tiedä, mistä hän aina keksii soittaa minulle juuri silloin kun elämässäni on tapahtumassa jotain sellaista, josta tahtoisin hänelle kertoa. Meillä on joku kummallinen yhteys, vaikka monta kertaa olemme molemmat parhaamme tehneet sen katkaisemiseksi. Taas hän kutsui saareen, mutta taitaa olla parempi minun jättää se keikka väliin, ettei hänelle tule vääriä mielikuvia. Puhelimessa emme taida niin paljon pahaa saada aikaan.