Hullu tekee unissaan töitä, viisas pääsee vähemmällä jopa hereillä

Minä taidan olla vähän hullu (understatement of the year). Kun viime viikon viimeinen työpäivä meni reisille, olin vain onnellinen, kun pääsin kotiin. Mutta mitä tapahtuikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä? Aloin miettiä yhtä työasiaa, joka jäi tekemättä torstaina, koska pää oli kipi. Sitä minä sitten pyörittelin unissani puolelta ja toiselta - ja tietysti unessa myös epäonnistuin. Heräilin ja aina kun sain unta, sama veivaus alkoi uudelleen. Aamusella kun menin töihin, riipaisin paperin saman tien eteeni ja raivoroosnan lailla väänsin sen pakettiin. Onnistuneesti jopa, sanoisinko. Sitten helpotti, pystyin taas keskittymään akuutteihin ongelmiin, jotka olivat ilmestyneet sähköpostiini sen jälkeen kun poistuin kustannuspaikalta.

Tulikin vauhdikas päivä. Vähäpäitä ne kyllä ovat, jos eivät minua työsuhteessa pidä, etenkin kun olen pikkuhiljaa saamassa hommaa hanskaan. Mutta kun yrityksen taloudellinen tilanne on, mitä on, voi olla, ettei heillä ole varaa minuun, vaikka tahtoisivatkin. Vaan ei nyt toinne etukäteen itkeä, itken sitten elokuussa, jos on sen aika. Sitä paitsi jos he eivät nosta palkkaani, joudun joka tapauksessa ryhtymään etsintään uudelleen. Puoli vuotta saavat kokeilla edullisemmin, sitten pitää jo ymmärtää, että elää pitää minunkin. Tai oikeastaan saada säästettyä. Sen tämä irtisanomisjuttu opetti, että ihmisellä pitää olla pesämuna. Etenkin jos ihminen elelee itsekseen eikä ole saamassa lottovoittoa tai perintöä, niin tämä ihminen saa hermoromahduksen ilman tukevaa taloudellista puskuria. Eivät kaikki saa, jotkut osaavat olla.

Kukaan ei enää tahdo kuulla hampaastani, ei se mitään, kerron silti. Seuraava aika siirtyi taas päivällä. Pääsen taas uuden hammaslääkärin käsittelyyn. Voi tätä elämää! Alan vakavissani harkita tekareita, kertarytinä on parempi kuin ainainen kitinä. Kyllä, sattuu ja pakottaa, mutta koska siellä ei ole tulehdusta vaan irrallaan heiluva hermonpää, niin turha mennä minnekään ensiapuun, missä hammas avataan, hermoa heilutellaan, siihen sattuu vielä enemmän ja silti ne panevat sen vain kiinni. Juuei. Mätän ibuprofeenia ja yöksi vähän jotain muuta. Varon niistämästä nenääni liian lujaa, etteivät suonet ratkeile ja olen onnellinen, ettei minulla enää ole kuukautisia, koska se tässä verenvuototaudissa vielä puuttuisikin! Jotain hyötyä kohdunpoistosta kuitenkin, muutakin kuin se, etteivät enää sukulaiset pääse määkymään, että kyllä se vielä sinullakin mieli vaihtuu ja jälkikasvua ilmestyy. Eipä ilmestynyt, niin!

Eipä tässä paskempaa. Kevätkengät odottelevat jo kiihkeästi framille pääsyä, vaan ei vielä toinne. En millään tahtoisi katkaista jäseniäni, siitäkin kun kokemusta on kotitarpeiksi. Se tästä vielä puuttuisikin!