keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Hullu tekee unissaan töitä, viisas pääsee vähemmällä jopa hereillä

Minä taidan olla vähän hullu (understatement of the year). Kun viime viikon viimeinen työpäivä meni reisille, olin vain onnellinen, kun pääsin kotiin. Mutta mitä tapahtuikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä? Aloin miettiä yhtä työasiaa, joka jäi tekemättä torstaina, koska pää oli kipi. Sitä minä sitten pyörittelin unissani puolelta ja toiselta - ja tietysti unessa myös epäonnistuin. Heräilin ja aina kun sain unta, sama veivaus alkoi uudelleen. Aamusella kun menin töihin, riipaisin paperin saman tien eteeni ja raivoroosnan lailla väänsin sen pakettiin. Onnistuneesti jopa, sanoisinko. Sitten helpotti, pystyin taas keskittymään akuutteihin ongelmiin, jotka olivat ilmestyneet sähköpostiini sen jälkeen kun poistuin kustannuspaikalta.

Tulikin vauhdikas päivä. Vähäpäitä ne kyllä ovat, jos eivät minua työsuhteessa pidä, etenkin kun olen pikkuhiljaa saamassa hommaa hanskaan. Mutta kun yrityksen taloudellinen tilanne on, mitä on, voi olla, ettei heillä ole varaa minuun, vaikka tahtoisivatkin. Vaan ei nyt toinne etukäteen itkeä, itken sitten elokuussa, jos on sen aika. Sitä paitsi jos he eivät nosta palkkaani, joudun joka tapauksessa ryhtymään etsintään uudelleen. Puoli vuotta saavat kokeilla edullisemmin, sitten pitää jo ymmärtää, että elää pitää minunkin. Tai oikeastaan saada säästettyä. Sen tämä irtisanomisjuttu opetti, että ihmisellä pitää olla pesämuna. Etenkin jos ihminen elelee itsekseen eikä ole saamassa lottovoittoa tai perintöä, niin tämä ihminen saa hermoromahduksen ilman tukevaa taloudellista puskuria. Eivät kaikki saa, jotkut osaavat olla.

Kukaan ei enää tahdo kuulla hampaastani, ei se mitään, kerron silti. Seuraava aika siirtyi taas päivällä. Pääsen taas uuden hammaslääkärin käsittelyyn. Voi tätä elämää! Alan vakavissani harkita tekareita, kertarytinä on parempi kuin ainainen kitinä. Kyllä, sattuu ja pakottaa, mutta koska siellä ei ole tulehdusta vaan irrallaan heiluva hermonpää, niin turha mennä minnekään ensiapuun, missä hammas avataan, hermoa heilutellaan, siihen sattuu vielä enemmän ja silti ne panevat sen vain kiinni. Juuei. Mätän ibuprofeenia ja yöksi vähän jotain muuta. Varon niistämästä nenääni liian lujaa, etteivät suonet ratkeile ja olen onnellinen, ettei minulla enää ole kuukautisia, koska se tässä verenvuototaudissa vielä puuttuisikin! Jotain hyötyä kohdunpoistosta kuitenkin, muutakin kuin se, etteivät enää sukulaiset pääse määkymään, että kyllä se vielä sinullakin mieli vaihtuu ja jälkikasvua ilmestyy. Eipä ilmestynyt, niin!

Eipä tässä paskempaa. Kevätkengät odottelevat jo kiihkeästi framille pääsyä, vaan ei vielä toinne. En millään tahtoisi katkaista jäseniäni, siitäkin kun kokemusta on kotitarpeiksi. Se tästä vielä puuttuisikin!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uskon vakaasti että olet paikkasi siinä työyhteisössä vakiinnuttanut mikäli ylemmillä tahoilla on silmät päässä ja huomiokykyä. Tarkkailuahan tapahtuu koko ajan ja hyvät teot (työt) huomioidaan vaikkei kiitosta joka kerta tulekaan.

Hammassärkysi puolesta toivon vilpittömästi pikaista helpotusta, on se kumma miten fysiologisesti niin "pieni" vaiva voi aiheuttaa niin perkeleellistä tuskaa. Varsinkin kun se ajan mittaan käy psyykkeen päälle niin se heijastuu kaikkeen muuhunkin.

Sympatiat ja jaksamista <3

Puoli Mielinen kirjoitti...

Pidän peukkuja työpaikan jatkumisen puolesta, vaikka se pukkaa uniinkin. Nukkumatin kieroja juonia luultavasti koko homma.

Kerro vaan hampaasta, täällä sympataan! Aika vähän puhutaan siitä, miten tärkeä suun terveys on yleisterveyden kannalta. Yritän itse aktiivisesti olla ajattelematta sitä, kun ahkerasta hoidosta huolimatta oma purukalustoni on melko kehno...

Kionaya kirjoitti...

Minullakin tulee joskus työt uniin, mutten aamulla enää muista, mitä piti tehdä.
Toivottavasti se juuri kuolee kohta, kamalaa tuollainen jatkuva särky.

-kummitus- kirjoitti...

Peppone, kyllä tämä tästä. Elämä on sairaus, joka päättyy kuolemaan. ;-D

Puoli, Nukkumatti on arvaamaton paskiainen. Ikuinen lapsi ja jekuttelija.

Kiona, kamalaa, kun sen vielä muistaa, mitä on touhunnut öisin. Tulisi unohdus minullekin.