Kävelyllä

Pitkästä aikaa pääsin kävelylle eilen. Vakituinen kävelykerhon jäsen nimittäin rikkoi nilkkansa muutama viikko sitten, nyt hän vain nilkuttaa. Kävelystä ei taida tulla mitään useampaan viikkoon, pahoin pelkään. Olen kaivannut ulkoilman hyväätekevää vaikutusta, mutta en niin paljon, että olisin itsekseni lähtenyt taapertamaan joen rantaa.

Olin onnellinen, kun ystävä otti yhteyttä sunnuntaina, kyseli kävelyseuraa. Tietysti otin tarjouksen vastaan. Lämpötila ja tuuli olivat soveliaat, jalat kestivät hyvin, pieni hiki tuli kävellessä, mutta silti pystyimme puhumaan. Bongasimme elämäni ensimmäisen kärpän. Siinä tuli maailmaa parannettua, vaikka aiheet aika vakavia taisivat ollakin. Jaettu ilo on moninkertainen, suru on keveämpi kantaa. Kun ihminen kertoo ongelmistaan toiselle, hän samalla analysoi niitä itselleen. Silloin ne on helpompi kantaa, kun ne eivät kierrä päässä järjestäytymättömänä peikkolaumana.

Annoin ystävälle muutaman uniavusteen testattavaksi. Toivoa sopii, että ne sopisivat hänelle. Vielä parempi olisi, jos hän ei niitä tarvitsisi laisinkaan. Itse en edes muista, koska olen viimeksi niitä tarvinnut. Pari huonounista yötä silloin tällöin ei tapa, kun ei kuitenkaan jatku enää päiväsotalla. (Koputtelen puuta.) Voin yllättävän hyvin tällä hetkellä, kaikki on hyvin, olen elämään ja elämä minuun tyytyväinen.

Katariina Saksilainen oli saanut muistopatsaan.

Tänään aion käydä apteekissa ja kaupassa. Saatan ehkä siivotakin. Katsotaan nyt, mitä tässä Aku Ankkojen lukemiseltaan kerkeää.