Takaisin arkeen lähtöruudun kautta

Meillä oli Hankalan kanssa sosiaalisten erakkojen treffit perjantaina. Ne menivät erinomaisesti. Se mies on kyllä uskomattoman hellä ja huolehtivainen privaattiolosuhteissa. Nyt hän yllätti itsensäkin lähentelemällä minua myös julkisesti. Ja tunnustamalla ikävöineensä. Mutta häntä ei kannata ottaa vakavissaan, huithapeli mikä huithapeli. Ihana seuralainen hän osaa olla, on meissä jotain samaakin. Pidämme siitä, että voimme tavata ihmisiä silloin, kun meidän tekee mieli ja olla rauhassa silloin, kun on sen aika. Minun pitäisi päästä kaverista eroon, mutta hän tekee sen kovin vaikeaksi olemalla niin kovin viehättävä.

Ei siis kannata ajatella koko juttua. Antaa sen mennä omalla painollaan. Kunhan vaan en kiinny, enkä ala ajatella mitään yhteistä tulevaisuutta. Sitä meillä ei ole. Minun pitäisi tehdä nettiseurahakemus jonnekin ja ryhtyä deittailemaan, jos sellaista kerta olen vailla. Olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä olen - tietyillä ehdoilla. Esim. sellaisilla, ettei enää muutettaisi yhteen, ja että säilytettäisiin oma elämä, tahtoisin sitoutunutta sivistynyttä seuranpitoa aikuiseen makuun.

Minulla olisi ollut lauantaina tiedossa ystävän 50-vuotissynttärit Tampereella, mutta kun oli tulossa vieraita, niin kieltäydyin kutsusta. Sitten vieraat peruivat tulonsa. Minua harmitti, mutta päätin sitten, että otan lauantain levon kannalta. Tuijottelin telkkaria, luin ja lepäsin. Hyvä niin, maanantaina kuitenkin alkaa taas työrypistys. Olen kyllä vähän haaveillut, että voisin tehdä vähän lyhyempää päivää. Tai jos edes normaalipituista, sekin jo auttaisi jaksamaan.

Jänskättää, ovatkohan matkakaverini löytäneet meille majoituksen vai vieläkö joudumme etsimään. Mukavaa, että tiedossa on kuitenkin jo ensi kuussa seuraava tauko työntekoon. Sitten voisin joskus lokakuussa lennähtää vaikka Norjaan joku pitkä viikonloppu. Parempi ottaa elämästä kaikki irti nyt, kun vielä jaksaa. Ei tätä montaa vuotta enää kestä.