Ilma viilenee pikkuhiljaa, totesi polveni eilen. Oli siinä ja siinä, että pääsin nilkku kotibussiini, hitaasti ja rauhallisesti vaelsin pimeässä. Vähän pelotti, että vielä kun kaatua rämähdän viime metreillä (oli jo vähän liukkautta liikkeellä), niin katastrofi on valmis. Mutta enpä kaatunut. Sen lisäksi löysin komerosta polvituen, se sujahtaa tänään jalkaan ja sitten pannaan taas jalalla koreasti.
Urani esihenkilönä on päättymässä. Luojan kiitos. Olihan siitä se hyöty, että tiedän muiden palkat. Ja sekin hyöty on esihenkilöuran päättymisestä, etten joutunut antamaan kahdelle ammattikuntamme edustajalle lomautusläpyskää. Sen sijaan pääsen tekemään toisen työt tässä sivussa (ne vanhat entiseni), kun en uutta toimenkuvaani kunnolla osaa kuitenkaan. Noh, elämä on, ei voi auttaa, toimitusaika pitenee.
HASO yllätti jälleen positiivisesti. Vuokrani laskee maaliskuussa 50 eurolla. On tämä kyllä ihmeellinen taloyhtiö, olen varmaan muistanut kertoa, jo toinen kerta kun vuokra laskee. Kohta ne varmaan maksavat meille, että asumme osoitteessa. Ymmärrän toki yhtälön; pysyvät siistit vuokralaiset, hyvä huoltoyhtiö, asiallinen siivooja ja vähän/ ei laisinkaan ilkivaltaa. Eikä meillä tässä pihapiirissä ole muissakaan taloyhtiöissä asiat huonommin, löytyy kaupungin vuokratalo, omistusasunto ja me asumisoikeusasujat. Hyvä kombo eri ikäluokkia ja sosiaalisia luokkia, kääpiöistä kurttunahkoihin.
En voi koskaan luopua kodistani, en ikinä saa parempaa ja edullisempaa. Toisaalta - enpä kyllä ole lähdössäkään minnekään. Minun on hyvä olla kotonani, hissikin löytyy sitten, kun en enää pääse portaita alaspäin. Nimittäin oletteko huomanneet, että kun polvi on kipeä, se häiritsee vain laskeutumista, portaiden nousu sen sijaan sujuu. Mistähän sekin mahtanee johtua?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti