Rutiväsynyt

Sain ensimakua siitä, miltä tuntuu hoitaa kahden ihmisen työt. Luvassa on mielenkiintoisia aikoja. Tekisi mieli vuoronperään viskoa tietokonetta ulos ikkunasta ja vuoronperään lyödä jotakuta. Kumpaakaan ei kannata tehdä, koska toimet eivät toinne mitään. Ärräpäitä laskettelen itsekseni, tarkistan numeroita, höpisen niitä ääneen, puhun aina vain lujempaa puhelimeen peittääkseni ympäristön äänet.

Jotenkin säälitti, kun kävimme lomautetun kollegan töitä läpi. Hän vihdoinkin sai puhuttua pahaa oloaan järjellisesti, tähän saakka se on purkautunut myrkyllisenä sähinänä hänet jo vuosien takaa tuntevalle kollegalle, kun me muut emme ole olleet kuulemassa. Että kyseessä on ollut kilpailu, jonka hän hävisi. Suoraan sanottuna, kilpailua ei kyllä ole ollut, koska hän on ollut tehtäviensä tasalla vasta viimeisen kuukauden aikana. Nyt hänestä on jopa ollut hyötyä. Sen takia tehty päätös harmittaakin, nyt kaikki kaatuu taas minulle.

Tietysti voisin myös kaivaa malkaa omasta silmästäni ja todeta, että olen huono perehdyttäjä. En viidessä kuukaudessa saanut ihmisen päähän toimintatapoja, jotka toinen oppi kahdessa viikossa. Mutta sitä en aio tehdä.

Onneksi edes viikon saan olla poissa. Aion linnoittautua kotiini viinipullojen kanssa, enkä vastaa puhelimeen enää ikinä. - Tietysti valehtelen, en minä osaa kuitenkaan ilman ihmisseuraa olla eikä alkoholikaan maistu kuin korkeintaan päivän, kaksi. Mutta jos taas tekisi klassiset, tänään ajoissa nukkumaan muutaman viinilasillisen jälkeen, huomenna hervoton pilttuun siivous ja sitten vahingossa humala ja baariin.

Huomenna voisin hakea joulukuusen kellarista, viritellä sen soveliaiden juomien kera söpöön asentoon. Voisin myös miettiä, että mitä kaikkea tarvitsen kolmen päivän pyhiä varten. Ajattelin kampasimpukoita ja jättikatkarapuja, ehkä lisään listalle etanat. Kalavauvoja tahdon myös (= mätiä), mutta kirjolohi ei kelpaa, siikaa tai muikkua sen on oltava.