En uskaltanut käydä käsiksi kiusaajiini, kun päässä takoi ajatus, etteivät lasit saa mennä rikki. Olin kamala menoerä vanhemmilleni, kasvoin liian nopeasti, olin aina sairas ja sitten vielä puolisokea. Ensimmäisen kerran kävin silmälääkärissä Helsingissä saakka, koska kotipaikkakuntaani lähellä ei lasten silmiä ei vain siihen maailmanaikaan tutkittu. Retkestä jäi mieleen yöllinen junamatka, tuudittava jyskytys, vaikka usein, aina asemalla, tuli herättyäkin kovassa junahytin sängyssä. Huopa kutitti eikä lakana tahtonut pysyä kohdallaan. Ja minua kauhistutti rahanmeno, sitä niin paljon tolkutettiin.
Silmälaseja ei noin vain vaihdeltu. Samoihin kehyksiin vaihdettiin korkeintaan linssit, se oli aina pettymys, vaikka miten tiesi, ettei uusia saisi, etenkin kun pahimmillaan linssejä jouduttiin vaihtamaan kahdet vuodessa, näkökyky huononi nopsaan. Ensimmäiset vahvuuksilla olevat aurinkolasini sain joskus päälle parikymppisenä ihan omilla rahoillani. Otin pyöreät John Lennon-kehykset, joista olin kovin ylpeä. Minulla oli aurinkolasit, niin kuin muillakin! Voi sitä onnen tunnetta!
Samoilla aurinkolaseilla menin kymmenisen vuotta varmaan, kunnes vain lakkasin käyttämästä niitä, rikki olivat ja vahvuudet katollaan. Vasta 2000-luvulla alkoi tulla edullisia kahdet yksien hinnalla tarjouksia. Tai ne mitään edullisia olleet, mutta kun tahdoin minäkin, niin säästin muualta. Minulla on edelleen kahdet vahvuuksilla olevat aurinkolasit olemassa, ymmärsin ottaa suhteellisen neutraalit lasit, ovat olleet ajattomat. Ongelmana vain on se, ettei niissä ole monitehoefektiä, joka tällä hetkellä on minulle päivän sana. Viimeksi huomasin sen Hankalan luota joku päivä lähtiessäni, kun yritin kaupassa lukea paketin kyljestä oleellisia asioita. Jestas, että syletti, ei vaan näe. Naurettavaa.
Ystävä näytti baarissa aurinkolaseja, jotka asettuvat lasien päälle. Outo konsepti, mietin mielessäni, onhan se nyt kummallista, että ihminen pyörii kahdet lasit päällekkäin. Mutta jotenkin se ajatus jäi päähän pyörimään. Sitten kun pari kollegaa oli käynyt työpaikan lähistöllä olevassa Iberon Outletissä riehaantumassa, mokomat tulivat esittelemään ostoksiaan, niin olin myyty. Jos halvalla saa, niin kaikkea voi kokeilla. Sitten minä menin ja kokeilin. Tulin neljien aurinkolasien kanssa ulos (ruskeat, mustat ja kahdet siniset - ihan vaan siksi, jos ensimmäiset hajoavat). Kaulakorun (kulkuavainta varten tuunaan sen), hiushärpäkkeen, piikkikamman ja ripsikampa-harja-yhdistelmän kanssa. Mutta kun halavalla sain, koko pumpsi kustansi alle 24 euroa.
Kannattaa käydä, kauppa on auki tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 11 - 17. Valikoima kuulemma vaihtuu joka kerta, ikinä ei voi tietää, mitä sieltä saa ja mihin hintaan. Vierestä löytyy Halvan tehtaanmyymälä, sinne en ole uskaltautunut, koska olen liian perso. Ei kannata. Mutta menkää te, jos uskallatte. Pitskusta ne löytyvät molemmat.
Kiusaamisesta vielä, olen edelleen aika arka sille, ylitulkitsen ihmisten lausuntoja. Mieluummin nolaan itse itseni, teen itsestäni narrin, lyön kaiken leikiksi. Edelleen olen luokan pelle. En luota itseeni, vihaan itseäni, en arvosta itseäni, ymmärrän hyvin ja helposti, miksi minusta ei pidetä. Silti minussa elää iso tarve tulla hyväksytyksi. Toisaalta arvostan muita, ihailen yksilöllisiä piirteitä ihmisissä, kuuntelen, kannustan, suojelen ja varjelen, oli siitä lapsuuskokemuksesta jotain hyötyäkin. Ainoa paha puoli on se, että välillä jeesus minussa ottaa vallan, kuvittelen osaavani ratkaista kaikkien ongelmat. Sehän ei todellakaan pidä paikkaansa, sen olemme jo huomanneet, miten h*lvetin vinoon osaan siinä puolessa mennä. Idiootti, kannattaisi pysyä kolossaan.
Hyvä puoli sokeudessa on, kun ottaa lasit pois eikä näe ketään, on näkymätön ja uskaltaa katsoa ihmisiä. Sama efekti joskus valtaa mielen kolmen promillen humalassa, silloinkaan ei enää näe itseään, vain toisen. Ja se toinen näyttää kovin kauniilta. Kyseinen ajattelutapa on minut saattanut useasti ongelmiin, usein myös uskomattoman hienoihin tilainteisiin. Puolensa, kuten kaikissa asioissa, minussakin.
"Mä olen ruma, ei rumat saa rakastaa."
4 kommenttia:
Kuulostipa tutulta, kuin omasta lapsuudestani.
Aina sanottiin, että rahaa ei ole, joten se on kyllä iskostunut päähän. Ja kiusaaminen... *huoh*
Olin äärettömän ujo lapsi eikä se kiusaaminen auttanut asiaa. Eikä se kiusaaminen auttanut murrosikäisen kasvukipujakaan. En haluaisi palata niihin aikoihin, ikinä.
Näin isoksi kasvaneena olen jo uskaltautunut barrikaadeille kauan aikaa. Minua ei enää kiusaa kukaan. Pelle voin olla vieläkin porukassa, mutta omasta tahdostani. Olen ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen, ole sinäkin itsestäsi. Olet lukemani perusteella hyvä tyyppi ja hieno ihminen. :)
Auts, otan osaa. Lapset osaavat olla kovin julmia, senhän me tiedämme. Minäkään en malttanut odottaa koulun päättymistä.
Minua ei nykyään kiusata, mutta olen koko ajan valmistautunut siihen ja epäilen ihmisiä. Ylpeyteen minulla ei juuri aihetta ole.
Auts, olipa satuttava. Ymmärrettävää, että on haavat jääneet. Kuten S, olen sitä mieltä että juttujesi perusteella olet harvinaisen ajatteleva, joviaali, empaattinen ja oikeudenmukainen. Ja ihan varmasti rakastettava; ystävänä ja naisena.
Hautaa menneet muistot, näytä niille keskaria jos yrittävät nostaa päätään.
Laav änd piis,
Åboriginal
Mineen tiedä, ehkä te saatte vähän turhan herttaisen kuvan minusta. Hyvähän minä olen aina ollut juttuja kertomaan.
Mutta kiitos sainoistasi, Å!
Lähetä kommentti