Lauantain toivotut

Mihinkäs minä jäin? Joo, keskiviikkona oli vähän niin kuin perjantai, kipitimme ystävän kanssa Tavastialle tsekkaamaan Steve ´n´ Seagullsin keikan. Ja mitenkäs minä tämän sanoisin? Erittäin hyvin soitettua, laulettua ja esitettyä, mutta kun biisit ovat covereita, niin ei varmaan tarvitse toista kertaa keikalle mennä, elleivät pojat keksi ryhtyä omaa musiikkia tekemään. Kivaa oli ja hauskaa kanssa, mutta silti jäi kaihertamaan. Kun potentiaalia herroissa on musiikillisesti, äärettömän taitavia muusikoita. Onneksi ystävää on aina hauska nähdä, siltä osin pikkulauantai oli erittäin sovelias iltama.

Keskiviikkona kun ajelin bussilla töistä kotiin entisen kotilähiön läpi, ääss-marketin portailla seisoi ex-mieheni. Sekaisin, onnettoman näköisenä, kumarassa, laihtuneena, tukka sekaisin, silmät nälkäiset, odottaen jotain. Melkein hyppäsin pois bussista kysymään, voinko auttaa jotenkin. En onneksi hypännyt, mutta kyyneleet tirahtivat silmiin. Ei minusta ollut häntä pelastamaan, kaikkeni yritin ja päädyin melkein kuoliaaksi. Kamalaa huomata omaavansa tunteita sitä ihmisraasua kohtaan, mutta kun ei itselleen mitään voi.

Torstaiaamuna heräsin ajoissa, kerkesin rakentaa savuporopiirakan valmiiksi. Pakkasin sen hyvin ja matkustin itään. Roolipeli-iltama oli erittäin antoisa, sen päälle päätimme perustaa suljetun naamakirjaryhmän, että nekin, jotka eivät pääse pelikerralla paikalle, pysyvät kärryillä pelin kulusta. Tapoimme aivan lopuksi yhdessä toisen taistelijan kanssa yhden demigoddessin, jota pelinjohtajan mukaan ei meidän koskaan olisi pitänyt onnistua kukistamaan. Siitäpä taas expaa tipahti mukavasti, taso nousi.

Perjantain työpäivä piti olla sellainen, että kerkeäisin tekemään rästihommia, mutta kun se perkeleen esihenkilö oli poissa, niin meni hänen hommiaan tuuratessa lähes koko päivä. Että minua syletti. Mutta koitan olla välittämättä asiasta, sehän on vain työtä. Nauratti tosin kun rakentelin viisumipapereita yhteen maahan, jolla on yhtä huono maine kuin meillä firmana. Kummallekaan ei myydä kuin etukäteismaksulla, nyt me odottelemme maksua, ennen kuin delegaation sinne matkaa, mutta viisumipaperit on syytä hoitaa kuntoon ennen sitä.

Töiden jälkeen kävin tapaamassa entisiä kollegoja. Paljon on vettä virrannut siitä, kun minäkin potkut firmasta sain. Siitä on jo yli kolme vuotta! Kävimme syömässä Raffaellossa, emme nyt muutakaan keksineet siihen hätään, Bolly-tarjous oli maukas, mutta kun pastaan piti erikseen pyytää pippuria ja parmesania, ja tarjoiluhenkilökunta vielä vituili siitä laskua tuodessaan, jätin poikkeuksellisesti tipin pois ohjelmanumeroista. Minulle ei kettuilla, kun pyydän itsestäänselvyyksiä.

Sitten Imelda-osastomme terveiset. Kun huomasin, että ennen palkkapäivää oli vielä rahaa tilillä, niin jo alkoi metsästäminen. Löysin kahdet ihanat, vaaleanpunaiset Neosensin nahkakengät ja Anna Fieldin kankaiset punaiset makuuhuonekengät (työkaverin lausunto, kun näki kengät ensimmäisen kerran jalassani, minä kyllä käytän niitä ihan julkisesti, makuuhuoneessa ei olisi ketään niitä katselemassa). Molemmat istuvat jalkaani kuin hansikkaat ja jumalauta, ne ovat kauniit! Arvatkaa vaan, kyllä ryhti suorenee, kun noissa lähtee liikkeelle.

Huonot uutiset, BB oli minulle ensimmäisiä kitaristeja, joita ihailin. Ja Lucille soi kauniisti. Siellä toisen hiippakunnan bändissä saivat tosi tyylikkään kitaristin ja laulajan. Onneksi meillekin jäi jotain, oheinen levy oli yksi ensimmäisiä ostamiani blueslevyjä, edelleen puolustaa paikkaansa tyylin huipentumana.