keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Kiukkupatteri

On se nyt sitten yksi saat*va, ettei voi nettiyhteyksiä tarjoavan firman toimisto pidempään olla auki kuin kuuteen saakka illalla. Miten tällainen työhullu, joka ei töissä kerkeä eikä muista hoitaa henkilökohtaisia asioitaan, saa itselleen vaihdettua liittymän toiseen tarjottuun aikaan mennessä? Eilenkin kerkesin kotiin viisi vaille kuusi ja kun hätävessasta saavuin puhelimen luokse, oli kello jo kaksi yli. Arvatkaas, sainko yhteyttä enää minnekään? En tietenkään. Alkaa olla kuulkaas ihan siinä kintaalla, että vaihtuu palveluntarjoaja johonkin sellaiseen, joka tarjoaa jotain mukapalveluaan kello kuuden jälkeenkin.

Ihan jumalauta sama kuin pankkien kanssa, yritäpä niiden kanssa jotain treffejä! Ei onnistu, ellei rahaa ole suokuokalla. Velkakin lasketaan rahaksi. Minulla kun en ole kumpaakaan, velka on kohta maksettu, säästöt käytin synttäreihin ja rälläsin matkustamiseen. Toisaalta eipä minulla niille muuta asiaa ole kuin sen verran, että pitävät tilini voimassa. Mutta miksi maksan siitä viisi euroa kuukaudessa? Haloo, taidan olla tyhmä! Joko tilinumeroita saa siirtää kuin kännykkänumeroita? Jos saa, loppuu se viimeinenkin side lapsuuspaikkakunnalle. Kotikonttorikaan tosin siellä ei ole ollut aikoihin, eivät keskustalaisella paikkakunnalla tällaista viherpunaista katsele edes kuriositeettina. ja mitenhän paljon minä sinnekin olen rahaa kantanut? Kysyn vaan. Ainakin nykyään noin 60 euroa vuodessa.

Kun lounaspöydässä kuuntelee ikäistensä ja nuorempienkin ihmisten jeesustelua, että mikä siinä on, kun ihmiset tahtovat jakaa kaiken nykyään naamakirjoissa, blogeissa ja videoilla, niin nousee pieni räyhä. Mikä siinä on, että minulla ei edelleenkään tämän ikäisenä ole ketään minua kuuntelemaan? Minä tahdon, että minuakin kuunnellaan, ainakin edes joka toinen päivä, kun jaksan kirjoittaa, vaikken vastausta saakaan. Jotain vastakaikua silloin tällöin toki, kiitos siitä! Miksi minä en löydä sitä, mikä muille on itsestäänselvyys? Olenko minä niin huono ja paha? Vai olenko väärällä alalla? Ehkä minun ei pitäisi olla ihminen laisinkaan.

Miksei viinakaupassa nykyään myydä kolmosolutta? Kun kävin yhtä toimitilamme saunatilassa tapahtuvaa pienimuotoista dinneriä varten viinaa tilkkasen hankkimassa, jouduin ottamaan a-olutta. Eihän sitä juo enää kukaan! En vaan kertakaikkiaan jaksanut innostua vielä kirmaamaan ruokakauppaan sen takia, minusta on muutenkin suhteellisen kohtuutonta, että MINÄ joudun hankkimaan omilla rahoillani alkoholia rikkaampien ihmisten bileisiin, kun ei sitä samperin laskutussopimusta ole eikä noin pieniä määriä edes ilkeä tilata ennakkolaskulle.

Olen stressaantunut, olen väsynyt, olen tympiintynyt. Ja kuitenkin olen hyvä, nokkela, katuälykäs, vihmerä, soiva peli ja muutenkin minut pitäisi vaan jonkun viedä terveempiin olosuhteisiin. Siellä minä vasta hyvää saisinkin aikaan, eilenkin ratkaisin ainakin kolme paskakeikkaa. Eikä siinä vielä kaikki, päälle tuli normiloska-kivireen vetäminen. Tiedänhän minä, että ikä, vaikka miten näyttäisin kymmenen vuotta nuoremmalta. Ja tuntisin itseni sellaiseksi,

Tämä menee ohi. Tänään on vasta keskiviikko. Mutta sillä välin, piilottakaa kaikki astalot, paha liikkuu. Ja se paha on minun sisälläni. Tosin pahan liikkumista saattaa hivenen estellä se, että työkäyttöön hankkimani kengät pitäisi viedä suutariin. Sinnekään vaan en kerkeä - katso selitys edellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Pankkiasiasta: vaihda S-pankin tiliin. Ei tarvitse kuin käydä niiden asiakaspalvelussa täyttämässä lomakkeet, hoitavat vanhan tilin lopetuksen puolestasi. Saat pankkikortin ja luottokortin ilman kuluja, nettipankki toimiin kuten muillakin pankeilla. Lisäksi käteistä voi nostaa S-ryhmän kassoilta niin myöhään kuin kauppa on auki. Kaikki täysin ilmaiseksi.
On ihan hulluutta maksaa vuodessa pankille ihan vaan siitä ilosta, että tili sattuu olemaan siellä. Tai vuosimaksuja jostain luottokortista....
Ja tämä ei ollut mainospuhe, vaan omakohtainen kokemus.

-kissa

-kummitus- kirjoitti...

Minulla itse asiassa on jo äspankin tili, kortti ja luottokortti. En vaan vielä pääse tuosta palkkatilipankistani eroon, kun sinne on se asuntolaina. Mutta sen jälkeen loppuu suhteemme lyhyeen.