Suhteellisuusteorian vanki

Välillä liidän niin lujaa, etteivät jalat kosketa maata. Maailman on jälleen määrä valmistua jouluun mennessä. Todistan suhteellisuusteoriaa oikeaksi, mitä nopeammin liikun, sitä vähemmän minua näkee - täälläkään. Yritän valmistella kolmea kokousta samanaikaisesti, sen lisäksi koitan opiskella hankintatoimea ja it/käyttöoikeusasioita. Koen itseni idiootiksi päivittäin, näköjään myös uniini saapuvat uudet asiat (vähän niin kuin nuorna tyttönä näki kaiket yöt mansikoita palatessaan mansikkapellolta).

Eilen lupasin itselleni vielä yhden osteopaattikäynnin. Joka kerta kun kävelen vastaanotolta pois, minulla on parempi olo. Viime yönä kyllä heräilin, mutta en kipuun kertaakaan. Jotenkin se pieni hento ihminen päälläni pomppiessaan ja minua vääntäessään saa kroppani tajuamaan vinoutensa. Ja kun vinous poistetaan, kipu häviää pikkuhiljaa ja ranka asettuu luonnolliseen asentoonsa. Joojoo - käännynnäiset ovat pahimpia.

Tänään pidämme tiimipalaverin. Sen jälkeen menemme nauttimaan joulubuffetin. Huomenna minun pitää herätä aikaisin, että kerkeän hätäensiapukurssille. Edellisestä on jo kolme vuotta. Minua nykyään pelottaa hirveästi, että joutuisin käyttämään taitojani, mutta tiedän kyllä tilanteisiin joutuneena osaavani toimia automaattisesti oikein. Siksihän näitä kursseja käydään, että ei joutuisi paniikin valtaan, vaan hommat lähtisivät selkärangasta. Panikoida voi sitten myöhemmin.

Saisivat muuten jo koulussa alkaa opettamaan ea-taitoja. Vai joko ne opettavat? Minun nuoruudessani sitä ei ainakaan tehty. Enkä nyt enempää aio kritisoida saamaani peruskoulutusta, pitää olla kiitollinen, että minun ei tarvinnut oppikouluun hakea, olin nimittäin tyhmä ja köyhästä perheestä, ei olisi vapaaoppilaspaikkaa irronnut niillä meriiteillä.