Reviiri

Olen kai todennut jo useampaan otteeseen, että kun meillä ei perheessä halailtu tai kosketeltu, pitkään olen kuvitellut, etten osaa. Ei pidä paikkaansa, vanha koirakin oppii uusia temppuja, minäkin vetelen poskisuudelmia ilmaan ihan tosta vaan, jos tarve on. Ystäviä halaan jopa mielelläni, koska on kiva välillä tuntea jonkun kosketus, etenkin kun ei sitä vakituista koskettelijaa ole.

Töissä pysyn kaukana. Kättä kyllä tarjoan, mutta muuten fyysinen koskemattomuus on minusta hyväksi kaikin puolin. Yksi uusista kollegoista tulee liian lähelle. Ja mitä kauemmas yritän mennä, sitä enemmän hän seuraa perässä. Kamalinta on, että alan tietysti yskiä kun joku mieshaju (mennentullen tai akvavulva) tuoksuu tukehduttavasti nokkaan. Astmainen köhinä alkaa välittömästi. Koitan jopa siirtyä sivuttain, mutta ei auta. Kai se on kestettävä, etenkin kun hän tuntuu olevan helposti nokkaantuvaa mallia. Eikä se hänen lähestymisensä sukupuolista ole, saman hän tekee miehillekin, on vain tavallista pienempi reviiri ihmisellä.

Sen sijaan kun tein eilen suurehkon palveluksen yhdelle toiselle kollegalle, niin tapahtui jotain hassua. Sain täysin spontaanin halauksen. Automaattisesti vastasin siihen, en siis pyristellyt karkuun, ja kun toinen ei jäänyt siihen enempää vellomaan ja vatuloimaan, niin tilanteesta ei muodostunut kiusallista. Se oli vain hänen tapansa kiittää. Ja mikä mukavinta, hän ei käyttänyt hajuvettä.

Reviirini on kutistunut vanhemmiten, osaan ottaa jo ihmisistä kiinni, mutta yleensä koetan lukea tilannetta. Joskus on ookoo halailla tai istua lähelle, joskus taas on parempi pysyä vähän kauempana. Niinhän se on minunkin kanssani. Ja taitaa olla niin, että suurta osaa siinäkin pelissä näyttelevät pikkuystävämme feromonit. Joidenkin tuoksu sopii paremmin nokkaan kuin toisten. Onko tämä nyt sellaista " jotkut ovat aina vähän tasa-arvoisempia kuin toiset" -puhetta?