torstai 2. toukokuuta 2013

Tässä välissä tapahtuu elämä

Tiistai meni suunnitelman mukaan. Töiden jälkeen kävin pikaisesti kaupassa, vaihdoin kotona vaatteet ja siirryin itäiseen Helsinkiin. Siellä ensin ihastelimme lasten vappukarderoobia, sitten teimme porukalla pizzaa (poropeukaloille ohje, ostakaa pizzajauhoja ja tehkää ohjeen mukaan, toimii blondivarmasti!). Sitten syötiin, katselimme valokuvia edesmenneestä ystävästä ja sitten vähän itkettiin. Sen jälkeen siirryimme yleismaailmallisen parannustoimeen jäljellä olevien hyväksi. Maailma parani, mutta yhden jälkeen aloin pilkkiä (koska aamuherääminen). Ymmärsin laittaa tekstaritilauksen menemään, hyvästelin muut ja hujauksessa olin kotona. Taas mietin mielessäni, että ei se 22 euroa niin paha ollut kuin että olisin vielä kirmannut nuoren naikkosen tyyliin baariin ja tuhonnut monikertaisesti. Ja sen jälkeen ajanut taas taksilla kotiin. Hyvä minä. Keski-ikä on hieno asia.

Keskiviikkona unta riitti. Nukuin putkeen viisi tuntia, heräsin iänikuiselle vessareissulle aamulla ja menin takaisin sänkyyn, jossa viihdyin vielä kolme tuntia. Jotain on tapahtumassa, aina vain useammin saan unta uudelleen. Ihmeellistä! Toivottavasti vika on pysyvä!

Restauraation jälkeen siirryin naapurilähiöön. Kolmelta piti alkaa toinen kattaus Bistro Kaskessa. Ei sitten ihan alkanut, henkilökunta kireähkönä kirmasi ympäriinsä ja kanteli viimeisiä kiluja ja kaluja pöytään, ennen kuin plaseeraus pääsi alkamaan. Siinä kerkesin hetken katselemaan ympärilleni, näytti mukavan viihtyisältä paikalta, neutraalit ja raikkaat värit.

Vappubrunssin hinta ei päätä huimannut, eur 25/ hlö. Ja listan mukaan oli luvassa herkkuja. Mutta, ensinnäkin omistajiin oli iskenyt ahneus, koko ravintola baarin pystypöytiä myöten oli katettu. Ihmisiä oli aivan liikaa liikeellä. Buffet ei vetänyt, lautasia puuttui, jonotusta, epävarmaa toiintaa, eikä henkilökuntaa riittänyt ohjastamaan asiakkaita oikeaan suuntaan.

Ruoka oli ihan ookoo-evästä, tajunta ei räjähtänyt, mutta toisaalta ei myöskään ilmennyt suuria pettymyksiä. Tai noh, chorizo-varsiselleri-omenasalaatti osoittautui liian suurien chorizopalasten takia hankalaksi. Selleri ja omena olivat kyllä herkullisia hapokkassa pikkelsimäisessä muodossaan. Harmi. Samoin pääruokapöydän lohi sitruunaruohovalkoviinivoikastikkeessa vaikutti enemmän kastikkeeseen haudatuilta ylikypsiltä kalapaloilta. Liian paljon kastiketta, liian vähän liian kypsää kalaa. Mutta ylikypsä BBQ-porsas oli herkkua. Ja minä en yleensä juuri porsaasta perusta. Focaccia loppui ennen kuin pääsin edes maistamaan sitä, siitä en voi sanoa mitään.Paahdetut punajuuret ja halloumi oli jotenkin pliisu, siitä puuttui makua. Hyvää olivat perunasalaatti (ei perinteinen majoneesipläjäys), kanacaesarsalaatti ja avokadoryyppy sekä jälkiruuat.  Etenkin kiitän vaahtokarkkikonvehteja (melkein kuin Rocky Roadeja, mutta pehmeämpiä). Ja söin minä yhden munkinkin, se taisi olla tämän vapun ainoa.

Ei jäänyt nälkä, mutta kulinaariset huippukokemukset jäivät väliin. Sovimme, että annamme baarille vielä toisen mahdollisuuden a la carten maistelussa. Mutta brunssi järjestetään seuraavan kerran kotona, siihen tungokseen en tönittäväksi enää lähde, vaikka tapahtuihan siellä sellainenkin ihme, että tuntematon mieshenkilö alkoi flirttaamaan kanssani. Minä kun en yleensä sellaisia edes huomaa ja nyt kun sitten huomasin, niin menin niin hämilleni, etten muistanut mitä pitää tehdä. En sitten tehnyt mitään. Ihmekös tässä itseksensä elelee...

Kunpa ensi viikonloppu olisi tapahtumaköyhä ja rauhallinen. Kunpa saisin nukkua koko loppuelämäni. Raskasta tuollainen juhliminen, vaikka ihania ihmisiä onkin elämä pullollaan. Väsyttää.

Ei kommentteja: