Lauantaiaamun toivotut

Minulla on edelleen suuria vaikeuksia ymmärtää, että kaupat ovat tänään kiinni. Äsken taas mietin, että voisin tarvita päivällistarjontaan pähkinöitä, eikä niitä kotona ole. Eilenkin tieto tuli vähän puun takaa, kun satuin kuulemaan pätkän kollegoiden keskustelusta. Olin ajatellut tänään ensin siivota, sitten pestä pyykkiä, sitten käydä kaupassa ja saunoa. Noh, ohjelma vähän muuttuu, jätetään vaan tuo toiseksiviimeinen ohjelmanumero pois. Näillä mennään, mitä kaapissa on. Ja ainahan minulla on, koska olen nälkäkuolemapelkoinen ihminen, jo lapsena peloteltu.

Ei eilisestä jallunjuontisuunnitelmastani mitään tullut. Otin ruuan kanssa lasillisen punkkua ja aloin pilkkiä nojatuolissa. Jo ennen puolta yötä kapusin sänkyyn. Ja siitä se ajatus sitten lähti, tänään pesen tyynyt ja vaihdan petivaatteet. Sen nimittäin tuntee jotenkin ihollaan, kun lakanat menettävät rapsakkuutensa, se tarkoittaa, että ne on syytä vaihtaa uusiin. Nyt on taas tyynyistä ja niiden pesemisestä sen verran paljon jumputettu, että sain sykyttävä omatunto-kohtauksen.

Menin Tinderiin takaisin, koska se ensimmäinen treffikaveri ei koskaan palannut asiaan. En tohtinut kysellä miksi, veikkaan, että hän tajusi nauttivansa vapaudestaan ja ajatteli liikaa. Onneksi en ollut vielä kirkkovarausta tehnyt. Ja ettette nyt väärin ymmärtäisi, en ole menossa naimisiin nyt enkä myöhemmin, enkä edes kuulu kirkkoon. En aio liittyä edes Docventures kavereiden yllytyksestä, mikään tarjolla olevista uskonnoista kun vaan ei ole minun arvomaailmani mukainen. Taidan olla liian individualisti omien jumalieni palvelussa, en tarvitse siihen joukkovoimaa.

Ja niin kuin minulle on jo useasti huomauteltu, ehkä minä vaan sitten olen niin pelottava, ettei minua kukaan uskalla lähestyä. Parempi yrittää ottaa irti mahdollisimman paljon elämästä näin, vaikka kovasti kaipaisinkin läheisyyttä ja ihmisseuraa. Minusta varmaan olisi tullut ihan kiva seuralainen jollekulle, mutta kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa, tiedän sen.